Narsistinen kaveri

"Unta odottelen. Kello kierii kohti yötä. Pimeys paistaa pelottomasti ikkunan raosta. Kaija Koo nakkeleen ilmaan osuvia sointuja. Pyykkitelineellä lepää puhdasta pyykkiä, tiskit odottavat pesiäänsä ja kahvipannu odottaa valmiina aamu varten. Yöpaitaa en ole jaksanut pukea, enkä harjata hiuksia ja gaprionit pitäsi hakea apteekista"

Arkea,suruineen ja iloineen.


Iltaa ruudun toiselle puolelle. Sairaslomalla aika menee hitaasti,välillä liian nopeasti. Tänään kävin tk:ssa hakemassa sairaslomalappusen. "kovamaineisen oloinen" lääkäri antoi niin säälittävän koskettavat katseet ja hiljaa lausui "koita pärjätä". Olin niin yllättynyt hänen hienotunteisuudestaan,etten osannut edes tunteilla. Työkaverin nähdessäni tunsin raadollista huonoutta etten pysty töihin. Mun on vaikea hyväksyä ettei kykene töihin.

Kovasti mietin pystyisinkö palata töihin. Sitten kun taas kipu laittaa mut kyynelehtiin,tajuan ettei,mun kannata palata. Neljä lääkäriä on käskenyt mun levätä ja olla iisisti. Kait mun on pakko uskoa.

Ja mä ymmärrän, haluan mennä töihin sitten ku pystyn olemaan se hoitaja,kuka haluan olla. Ymmärtäväinen, reipas ja asiakaslähtöinen. Lojaali ja hymyilevä. Itsevarma ja toimiva.
Tänään mä en ole sitä, mutta tänään, mun on pakkoa uskoa 
Että mä joskus pystyn.

Kivun kanssa kituutellaan,taistellaan ja tapellaan. Sovitaan ja ymmärretään.ja kohta taas räjähdetään. Ollaan iisisti ja tullaan esille. Leikitään piilosta ja tullaan kaapista ulos väärällä hetkellä. Leikitään mykkäkoulua ja sovitaan. Esitetään reipasta ja sitten hiljaisella hetkellä pamautetaan potti päälle. Joskus kaupassa, joskus kahvilassa. Loppujaan taidan silti vihata.

Kipu, on narsistinen kaveri.




 


 

Valkotakkiset

Tänään ajattelin antaa tilaa blogistani niille henkilöille, jotka vilahtavat valkotakkinsa kanssa huoneeseen, sanelevat kiireisesti tekstejä ja niille joista on helppo muodostaa mielipiteitä.Niistä joista puhutaan. Tykätään ja vihataan. Eli lääkäreille.



Mä oon kohdannut monenlaisia lääkäreitä,niin työni kun oman sairautenikin tiimoilta. 
Mulla itsellä on tällä hetkellä kolme hoitavaa lääkäriä, joiden henkilölllisyyttä en tietenkään paljasta,mutta ajattelin silti raottaa vähän sitä,mitä itse olen potilaana tuntenut heidän kanssaan.

Ennen kipusairauden langettua päälleni kunnolla,kävin pitkään ihanalla lastenlääkärillä. Miehellä jonka huoneeseen oli helppo mennä, olla ensimmäiset minuutit reipas koululainen,ja sen jälkeen romahtaa kyynelten kierteeseen. Se joka kuunteli ja mietti. Pohti asioita selvästi. Joka tarjosi purkkaa aina lähtiessään huoneesta. Joka laitto asiat eteenpäin,eikä jättänyt lähetteitä pyörimään tietokantaan. Mä kävin kyseilellä lääkärillä vielä pari kertaa sen jälkeen kun täysikäiseksi tulin. Tästä lääkäristä,jolla ei ollut valkotakkia,mutta lempeä villapaita ja neuvova mieli jäi hyvät fiilikset pitkäksi aikaa. 


Hyviä kokemuksia lisää. Mun tänhetkinen kipulääkäri on kyllä arvostettava lekuri. Oon käynyt nyt jotain kaksi vuotta aika tiheesti kyseilellä naisella kontrollissa,hoidossa ja arvioinnissa. Ja kerran myös koulutuksessa Helposti lähestyttävä,hyvin tavallisen oloinen persoona. Ottaa potilaan huomioon kokonaisvaltaisesti, lisää kontrollikäyntiin ripauksen huumoria ja nakkaa toivoa mukaan urakalla. Laittaa asiat eteenpäin ja antaa vinkkejä tulevaan. Soittaa ihan vaan kysyäkseen, miten jakselet?  Puhuu asioista niiden oikeilla nimillä,eikä lisää puheeseen latinan lauseita. Tukipilari. Se joka on mun eli potilaan puolella,tilanteessa kun tilanteessa. Arvostan.

No sitten niitä huonompia kokemuksia. Niitäkin luonnollisesti on vuosien mittaan kertynyt. Eräs erikoistuva lekuri,jonka kanssa emme pääseet millään yhteisymmärrykseen, eikä päässy siskoni joka asianajaksi tuli. Diagnosoi väärin ja ei kuunnellut. Ei puhunut potilaalle,puhui seinille. Hieroi viiksiään ja selvästi mietti "mitä helkkaria tekisin" Laitto mun piipaa auton kyytiin, ja 20 minuuttia ollessani toisella lääkärillä ,diagnoosini peruttiin ja pääsin kotiin. Normaalin kiireen,inhimillisten kämmien ja sellasen ymmärrän,mutta kun mennään nuin henkilökohtasuuksiin,en voinut olla tekemättä asiasta meteliä. Ottamalla puhelimen ja kilauttamalla potilasasiamiehelle. 
Toinen tapaus myös, jossa mussa nähtiin vain psyykkinen puoli,ja fyysisyyttä ei katsottu. Ei luettu tietoja eikä tutustuttu mun sairaalakertomuksiin. Väärinkäsityksiä, kommunikaation puutetta ja epäkohteliasta käytöstä.Väärät tiedot jäivät mustalla valkoiseen.  Huono fiilishän siitä jäi. Paskamainen suorastaan.

Vaikka paljon on lääkärien kanssa väärinkäsityksiä, oloa ettei kuunnella ja epäonnistumisia ,niin silti arvostus heitä kohtaan on suuri. Vilpitön kunnioittaminen niiden ammattitaitoa ja jaksamista kohtaan. Paljon apua on saanut,isompiin ja pienimpiin oireisiin.  Minusta kun ei koskaan olisi moiseen,ei siinä en kyllä haluaisikaan. Asenne ja lähtökohdat kun varmasti vaikuttavat tuossakin asiassa siihen,miten lääkäri potilaan ottaa huomioon.

Potilaslähtöisyys, se on se ydin mitä lähihoitajakoulussakin tankattiin joka toisessa lauseessa.
 

Kuulumisia

Haluaisin niin paljon kirjoittaa hyvästä päivästä, tai ei edes hyvästä vaan paremmasta päivästä. Mutta haluan kirjoittaa siitä sitten, kun sellainen oikeasti on,en vain esittää että nyt olisikin päivä valoisampi. Eli ei, kulissien ylläpitoa. Sitä näkyy aivan liian paljon sosiaalisessa mediassa. En tarkoita että tarvitsisi päivittää huonoista hetkistä,mutta minusta on hassua että ihmiset päivittävät  elämän kivoja asioita,mutta tosielämässä totuus usein on toisenlainen. Päivitetään kauniita kuvia aamupalapöydästä tekstillä "Love morning"  ja oikeasti parhaillaan itketään elämän raadollisuutta. Tai niitä jotka laittavat puolisostaan kuvan ja kilon sydämmiä päälle,ja toisessa huoneessa puoliso pakkailee tavaroita lähteäkseen. Ehkä vähän kärjistetty esimerkki,mutta pointin varmasti löysitte.   Kirjoitan niillä sanoilla ja niillä tuntemuksilla mitä mielessä liikkuu,ilman kaunisteluja. Rehellistä tekstiä.

Mitä mun päiviin kuuluu?

Sairaslomalla olen. Välillä suolaisen katkera ja vihainen etten pysty olemaan töissä,välillä taas itken helpotuksesta kun tiedän että oloni ei kestäisi töissä käymistä. 

Kivun tasot vaihdelleet. Pääsääntöisesti silti vas asteikolla ollaan siinä 6-8 tuntumassa. Vkl meni melko harmaasti, pyhäinpäiviä kaksi putkeen,liikaa aikaa muistella menneitä, pelätä tulevaa ja vaipua epätoivoon. Lauantai meni kivun kanssa asteikolla 6,levähtäessä, maatessa. Sunnuntaina taas olo oli huonompi ja illan istuinki kylpyammeessa lähemmäs kolme tuntia. Soitin kipukaverille pitkän puhelun ja pystyin avautumaan myös niistä elämän harmaista alueista. Kylpyhetki helpotti hetkellisesti,mutta sen jälkeen tuli ns saunakrapula eli lämpimästä kun tullaan kylmään,niin olotila ei tykännyt. Yön valvoinki melko kovissa kivuissa. 

Vaikka en tänne ole niin kertonut psyykkisen puolen sairauksista,niin onhan tuo olo ollut psyykkisesti melko huonona. Mikä ei tietenkään ole yllättävää,jatkuvan kivun kanssa. Mutta siihen liittyy niin paljon muitakin asioita,joille ei nyt annetta mahdollisuutta muuttua teksteiksi.
Eilisen ilta meni sumuisissa tunnelmissa, ja aamulla heräsinki jälleen,tuttuun pääkipuun. 

Tänään mun rakas ystävä tulee yökylään. Luvassa siis kehittäviä keskusteluja, hyvää ruokaa,saunomista ja luultavasti myös sitä kuuluistaa naisten hömppää.

pss.Laittakaahan kommenttikenttää ehdotuksia mistä aiheesta haluaisste lukea,esim mielipide postauksia yms :) 

Kiitollisuuden katkera

Odotan taksia. Tuttu taksimies ajaa pihalleni ja istahdan pelkääjän paikalle. Ei tarvi edes puhua minne,hän tietää. Kipulääkärin tykö. Radio soittaa surullista rampatusta ja keli on liukas. Siinä me ajellaan, kunnes nukahdan.

Ja herään sairaalan edestä,jossa herra x tökkii mut hereille. Vaihdetaan numerot ja istun ulos autosta. Tuttu paikka. Kävelen kanttiinin, ja nappaan kupposen kahvia ja maksan itseni kipeäksi kalliista royallista. Kai mun täytyy ees tää edes ansaita?,ajattelen kaataessani kahvian pahvimukiin. Kävelen pitkiä käytäviä pitkin,kohti hissejä,siitä kerros kakkoseen ja painan ovikelloa kipupolin päätyyn. Tänään siis aika mun omalääkärille, osaavalle,ihanalle anestesiaan ja kipuun erikoistuneelle.

Heti ensimmäisien lauseiden jälkeen purshadan itkuun. Mä en jaksa tätä paskaa. Mä en jaksa painon tunnetta alaselässä, lapaluiden lujia iskuja tai sitä tuikkivaa puukkoa joka viihtyy mun lonkkien alueella. Mun pää ei jaksa.

Tilanne on kriisiytynyt, niinku lääkäri toteaa. Ja soittaa puhelua.
Konsultoidaan oyssin lääkäreitä,koiteaan soittaan mun omalääkärille oyssiin joka ei vastaa.

Puhutaa ja puhutaan. Tunnen suurta kiitollisuutta, että oon päässy kipupolin asiakkaaksi ja saanut ihanan oma lääkärin. Etuoikeutettu kai olen. Ja samaa aikaa tunnen hirveää vihaa ja katkeruutta,kaikesta siitä mistä joudun kärsiin. 

Vaihdetaan huonetta. Riisuudun,johon on tottunut. Enään ei tarvitse peitellä läskimahaa tai rajoitella raskausarpia. Hän on nähnyt jo kaiken, eikä ne asiat juuri nyt ole tärkeitä. Tutkii ja tutkii, refleksit on järkyttävän vilkaat, taaksepäin ei pysty taivuttaan ja selkä nyt vaan on, noh kipeä, ranka on mutkalla ja hermot luultavasti painuksissa. Kaikki ei ole kohdillaan.

Nousen tutkimuspöydältä ja selvittelen päätä. Puen päälleni ja vaihdetaan huonetta ja mietitään. Lääkäri jatkaa mun sairaslomaa,vaikken tiedä haluanko. Haluaisin käydä töissä niinku normaalit ihmiset, haluaisin vihata aikasia aamuherätyksiä ja tehdä sitä työtä mihin mut on koulutettu. Haluaisin olla hyödyksi. Haluaisin jaksaa.
Mutta tänään mä en voi. 

Tulen joutumaan osastohoitoon jokatapauksessa. Kuulen puhelimessä lääkärin mainitsevan sanan invalisoituminen, joka saa mun korvat kääntymään.  Ajankohta sairaalajaksolle ei vielä ole tiedossa,vaikka asia laitetaan kiirellisenä eteenpäin.

Kun lääkäri saa järjestettyä mulle soittoaikoja,uusimaan reseptejä, luomaan hiukan toivoa tulevaa ja käskee mun vaa olemaan. Välttämään kovaa rasitusta, olemaan rehellisesti.
Sairastunut.
Mutta silti,kaikesta huolimatta musta tuntuu, että mun pitäs olla töissä. 
Pitäisi jatkaa, vaikka ei jaksaisi.
Toivottaa mulle kuiskaten",me selvitään" ja painan oven kiinni.

Tulomatkalla soitan kipukaverille,ja koitan olla itkemättä. 
Kohta pääsen nukkumaan.


ps. Laittakaa postaus vinkkejä.