tiistai 22. elokuuta 2017

Masennus ja Kipu

Masennus ja kipu. Tämä on taas niitä aiheita joista olisi niin paljon kerrottavaa. Kokemuksia ja ajatuksia. Karujakin. Koen silti osan asioistani niin henkilökohtaiseksi,että ne eivät ylety blogimaailmaan asti. Tästä aiheesta haluan kuitenkin jotain kirjoittaa, koska iso osa kroonisesta kivusta kärsivillä on myös jonkinlainen mielenterveys-diagnoosi.

Masennuksesta nykyään puhutaan jo hieman enemmän ja avoimin mitä vuosia sitten. Silti, koen että mielen sairauksista pitäisi puhua avoimemmin. Siis jos sairastunut itse sitä haluaa. Kun vasenta jalkaa särkee on siitä helpompi ilmoittaa työnantajalle, kun siitä että mieli särkynyt. Masentuminen ei ole parin päivän huonon olojen seuraus, vaan pitempään kestänyt toivottomuus, väsymys, ja ahdistuneisuus.Toisaalta taas joskus masennusta saatetaan diagnosoida nimenomaan normaalin suruajan sijasta.
 Masennuksen  myöntäminen, vaatii rohkeutta. Niin kuin psykiatri on sanonutkin Heikot ihmiset eivät masennut, Masentuneet ovat vahvoja. On rohkeutta myöntää ettei jaksa. Rohkeutta antaa romahtaa,jäädä sänkyyn kahdeksi päiväksi ja luovuttaa. Se vaatii sairastuneelta hirveesti voimavaroja, uskaltaa päästää irti.

Itse sairastuin masennukseen useita vuosia sitten. Masennukseni päällimmäisimmät syyt löytyivät,mutta oli myös paljon asioita johon ei löytynyt selitystä. Päivät vain muuttuivat pimeiksi. Arki muuttui harmaaksi. Mikään ei tuottanut iloa ja väsymys vei voiton. Harrastukset jäivät ja kiloja kertyi. Ahdisti aamulla,ahdisti illalla. Taisteli vastaan, kunnes oli niiin lähellä loppua että romahti.

Diagnoosin saaminen oli jollain tapaa helpotus,mutta myös ahdistavaa. Juuriki sen myöntäminen itselleen. Olen mieleltäni sairas. Mutta näinhän sen ei pitäisi mennä. Kun ihminen kärsii reumasta,ei hän ajattele sen olevan häpeä ja syyllisyyden painavan mieltään. Ainakaan niin yleisesti kuin masentunut.

Miten kipu sitten liittyy masennukseen? On selvää,miten pitkään jatkuva,jokapäivinen kipu alentaa mielialaa. Se vie voimavarat,energiat ja rajoittaa arkea. Se voi viedä työkyvyn, kyvyn elää normaalia elämää. Itsellenikin sanottiin että olisi epätavallisempaa että en olisi masentunut.  Mikä siinä sitten on niin masentavaa?
Noh,paljonki. Tietenki se että kivut ovat päivittäisiä. Niitä odottaa että ne jättäisivät rauhaan,
silti joka aamu (tai no jo yöllä) joutuu pettyyn ja piru hyökkää päälle.  Oikeastaan jokainen syyt ymmärtää.
Jotain positiivista on kuitenkin se että nykyään hoitosuunnitelmissa otetaan hyvin mukaa myös psyykkinen puoli. Välillä jopa liikaakin. Kipupoleilla hoidetaan fyysisen kivun lisäksi myös psyykkistä puolta. Onhan kivun tuntemus aivoissa. Moni kipupotilas käy myös terapioissa ja erinlaisia vertaistuki ryhmissä hakemassa psyykkistä apua.

Ajatuksia riittäisi varmasti lisääkin, mutta tälläistä tällä kertaa.

Postaus ehdotuksia otetaan mielellään vastaan! :)