Sanana kaikille tuttu. Sairautena osalle tuntematon. Uskoo tietävänsä, mutta ei oikeasti tiedä. Ennakkoluulojen suuri suosikki. Iso osa vaikenee, osa puhuu enemmänkin.
Sairautena saastainen, kipeän katkera, tuskaisen tuikkiva. Pitkäaikainen piina, vaikean vangitsema.
Kivulias.
Masennusta sairastaneet tietää kuinka silmien eteen vedetään verhot. Kaikki häviää pimeään hiljalleen, joskus vuosien saatossa, joskus päivien aikana. Askeleet hidastuvat, vastaantulijoiden kasvoilta uupuvat ääriviivat, vuorokausi rytmi katoaa, illat ilakoi kustannuksellasi ja aamut ankeana antautuu.
Painajaiset paiskaavat yöllä päälleni, pimeys vallitsee mieleni ja kauhu kurkkuni lukitsee. Aamua ei toivo, yöhönkään ei jäädä halua. Sinnittelee sekunnin eteenpäin.
Pelko peittää haaveet. Toivottomuus tulee esiin. Tuska astuu torstaihin, kestänee tiistaihinkin. Kuukaudet kalvaavat kohisten tai hitaasti kituen.
Ajatuksia mielen sairauden tuntemuksista. Vaikka tällä hetkellä ei sairauden pahin kausi olekkaan menoillaan, on kevät aina itselleni haastavaa aikaa. Lisääntynyt valo kun ei kuulu lempijuttuihin vain vedän mielelläni ne oikeat pimennysverhot ikkunoideni suojaksi. Yksi niistä syistä, miksi kevät aurinko ei saa hymyä huulille on siitä aiheutuva tai ainakin sitä lisäävä migreeni, päänsäryt. ja aurinkolaseja kun en vieläkään ole oppinut enempää pitämään.
Alkuvuoden olin hoitojaksolla Oulussa, josta aloinkin kirjoittamaan erilista postausta. Saas nähdä saanko sitä joskus julkaistua, eipä siinä sen ihmeempiä kyllä.
Tällä hetkellä sairastelen jonkin sortin flunssaa, ainakin nivelkivut ja kuumeinen olo on kaatanut petiin useammaksi päiväksi. Kurkkukipukin ollut melkoista. Jospa tämä tästä.
Päivä kerrallaan!
Sairautena saastainen, kipeän katkera, tuskaisen tuikkiva. Pitkäaikainen piina, vaikean vangitsema.
Kivulias.
Masennusta sairastaneet tietää kuinka silmien eteen vedetään verhot. Kaikki häviää pimeään hiljalleen, joskus vuosien saatossa, joskus päivien aikana. Askeleet hidastuvat, vastaantulijoiden kasvoilta uupuvat ääriviivat, vuorokausi rytmi katoaa, illat ilakoi kustannuksellasi ja aamut ankeana antautuu.
Painajaiset paiskaavat yöllä päälleni, pimeys vallitsee mieleni ja kauhu kurkkuni lukitsee. Aamua ei toivo, yöhönkään ei jäädä halua. Sinnittelee sekunnin eteenpäin.
Pelko peittää haaveet. Toivottomuus tulee esiin. Tuska astuu torstaihin, kestänee tiistaihinkin. Kuukaudet kalvaavat kohisten tai hitaasti kituen.
Ajatuksia mielen sairauden tuntemuksista. Vaikka tällä hetkellä ei sairauden pahin kausi olekkaan menoillaan, on kevät aina itselleni haastavaa aikaa. Lisääntynyt valo kun ei kuulu lempijuttuihin vain vedän mielelläni ne oikeat pimennysverhot ikkunoideni suojaksi. Yksi niistä syistä, miksi kevät aurinko ei saa hymyä huulille on siitä aiheutuva tai ainakin sitä lisäävä migreeni, päänsäryt. ja aurinkolaseja kun en vieläkään ole oppinut enempää pitämään.
Alkuvuoden olin hoitojaksolla Oulussa, josta aloinkin kirjoittamaan erilista postausta. Saas nähdä saanko sitä joskus julkaistua, eipä siinä sen ihmeempiä kyllä.
Tällä hetkellä sairastelen jonkin sortin flunssaa, ainakin nivelkivut ja kuumeinen olo on kaatanut petiin useammaksi päiväksi. Kurkkukipukin ollut melkoista. Jospa tämä tästä.
Päivä kerrallaan!
