perjantai 5. tammikuuta 2018

Vuoden alku

Pidemmän korttelin matka kulunut viimeisestä sepustuksesta.  Joulun ydin aika alkaa olla takanapäin ja vuosikin vaihtunut. Paljonhan on tähän vuoteen mahtunut. Vaikeuksia ja voittoa. Kipua ja itkua. Silti myös paljon sitä kauneinta, Rakkautta.

Sitä jonka takia jaksan kai vieläkin kirjoitella tänä perjantai iltana tässä.
Sen enempään en viime vuoden tapahtumia lähde kertaamaan, vaikka monelaisia tarinoita niistä kokoon kertyisikin.

Uuden vuoden ensipäivät vietin Raahessa. Tammikuun alkuun mahtunut monta muutosta ja hässäkkääkin, mutta nyt ei auta kuin päivä kerrallaan raahautua eteenpäin.

Maanantaina aloitan oyssissa uuden hoitojakson, hoidon jonka pitäisi auttaa kipuun ja masennukseen. Pitkä hoitoprosessi, jota vaikeuttaa hoidon sijainti. Onneksi kuitenkin on läheisiä jotka asuvat kyseisellä paikkakunnalla, niin yösijoja löytyneen.

Uuteen vuoteen ja haasteisiin siis melko väsynein, mutta toisaalta odottavin ajatuksin. Väsymys tällä hetkellä vie arjesta isoimman viipaleen, mutta suurin toive olisikin että siihen tulisi muutos.


Palaan kertomaan hoidosta lisää, kunnes pääsen sen aloittamaan!

Edit: Löysin yhdestä blogista kysymys-haaste postauksen menneestä vuodesta, joten ajattelin sitten ajan kuluksi vastailla kysymyksiin. :)


1. Oletko kyennyt pitämään itsellesi viime uutenavuotena tekemäsi lupaukset?
- Itseasiassa kyllä. Tein todella ison ja raskaankin päätöksen viime vuoden alussa.
Haastavaa ollut, mutta onnistuin.

2.Tuliko elämääsi uusia ihmisiä viimeksi kuluneen vuoden aikana?
 Kyllä. Rakas miesystäväni asteli elämääni vuoden alkumetreillä. <3

3.Menetitkö ketään läheistäsi?

En, konkreettisesti. Muutama ihana, läheinen ihminen joutui kuitenkin jäämään pois arkikuvioistani.
Haikea ja vaikea paikka, mutta parempi näin <3

4.Mitä sellaista toivoisit itsellesi, mitä et viimeksi kuluneen vuoden aikana saanut?
Toivon tasapainoisuutta, kivuttomuutta ja sitä että jaksan uskoa huomiseen. Toivon pystyväni olemaan armollinen itseä kohtaan ja koitan olla ressaamatta asioista mihin en voi vaikuttaa.

5.Mikä päivämäärä kuluneelta vuodelta tulee aina muistumaan sun mielessä?

27.2.17 ja 30.9.17  :)
6.Vihaatko mitään tai ketään, jota et vihannut tähän aikaan viime vuonna?
Vihaan joissakin  ihmisissä olevaa itsekkyyttä, röyhkeyttä ja epätasa- arvoa.

7.Mikä oli suurin saavutuksesi kuluneen vuoden aikana?
Se että olen hengissä ja jaloillani näissä kivuissani. Siitä että olen jaksanut käydä kipuryhmän loppuun ja ennenkaikkea omasta parisuhteestani.

8.Sairastitko tai loukkaannuitko?
Ironinen kysymys eh,  Isompia loukkaantumisia ei kuitenkaan tullut :) Ja nii, sairasteltua kyllä tuli, mutta isommilta flunssa aaltoilta säilyttiin.

9.Mikä oli paras ostoksesi?
Uusi tietokone ja pyykinpesukone!

10.Kenen käytös pöyristytti sinua eniten?
Muutaman puolitutun ihmisen..

11.Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Perheen,läheisten ja miesystävän. Sitä kiitollisuuden määrää en voi sanoiksi pukea, mutta olen erittäin onnellinen siitä kuinka miesystäväni ja etenkin siskot ovat jaksaneet kulkea rinnallani,etenkin kivun tuottamissa tuskissa <3  Mieheni ansaitsi niin paljon kiitosta ja kauniita sanoja siitä kaikesta huolenpidosta ja rakkaudesta minua kohtaan <3.

12.Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
- Asumiseen,kulkemiseen ja ruokaan :)


13.Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
- Noh, olisin toivonut että olisin pystynyt/jaksanut liikkua enemmän ja syömään paremmin.
Läheisten ihmisten tapaamisia olisi voinut laittaa kalenteriin enempikin.

14.Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
- Herkuttelua, ressaamista, "haukkumisten" huomiointia ja epävarmuuden tunnetta.

15.Miten vietit joulua?
- Kotikotona ja kämpällä rakkaiden kanssa perinteisesti köllötellen <3

16.Entä juhannusta?
- Apua ei mitään mielikuvia..hmm Kivun kanssa taisin kamppailla illasta. Muuten muistaakseni grillailtiin ja käytiin kalassa mieheni kanssa ja kotikotona perus hengailua :)

17.Mikä oli paras lukemasi kirja?
- Hävettävän vähän luin tänä vuonna kirjoja. Mieleen kuitenkin on jäänyt Maaret Kallion -Lujasti lempeä jonka loppuvuodesta itselleni ostin.


18.Mikä oli vuoden paras elokuva?
- Hmm Mitään parasta ei nyt hypi ajatuksiini. Mutta suomalaisista, uusimmista elokuvista tykkään.

19.…entä musiikillinen löytö?
- Reino Nordin- Antaudun

20.Mistä ihan todella, todella innostuit?
-  Clipperin teestä, saunomisesta ja rakkaudesta.

21.Mitä teit syntymäpäivänäsi ja paljonko täytit?
- Tasalukema tuli mittariin ja merkkipäivä oli niin tunteellinen ja tärkeä muutoinkin ja tavallaan ajatukset myös hieman häiritsivät juhlintaa.
 Rakkaat siskot olivat kuitenkin järkänneet mökkisynttärit minulle ja toiselle siskolle kalajoella.<3

22.Kuinka määrittelisit tyylisi kuluneen vuoden aikana?
- Tämä on helppo. Yöpaita. Rentous.

23.Mikä piti sinut järjissäsi?
- Mies, ystävä ja perhe. ja tietenkin lääkkeet ja nukkuminen.

24. Mikä oli lempparitelkkariohjelmasi?
- Ensitreffit alttarilla ja ylpeästi erilaiset. Salkkarit pääsivät myös taas listalle.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti