Perjantai

 Perjantai, Black Friday. Heräsin tänään seiskan aikoihin, illalla valmiiksi ladattu kahvi tulille ja kone auki.  Aamu uutiset telkusta ja pari kuppia kahvia. Koska olin illalla päättänyt et jos kivut ei pahana niin menen salille, ja sain ku sainkin sit lähdettyä. Hyvä olo ei fyysisesti salin jälkeen taaskaan ollut, mutta tyytyväinen olo siinä mielessä että sain käytyä.

 Salilta tullessani kävin hakemassa postiluukusta paketin ja tsekkaamassa Lidlin tarjonnan. Mukaan tarttui myös Lidlin Liedellä lehti, jossa näytti olevan kivoja ruoka ja leivontaohjeita. Rakastan kauppojen ilmaislehtiä hahh.


Postipaketista paljastui Premiumsaippuat.fi kaksi uutuustuotetta. Oon kyseisen verkkokaupan tuotteita ennenkin käyttänyt ja näyttänytkin täällä, joten oli mukava päästä testaileen näitäkin.

Heti kotiin tultua meninkin suihkuun ja päätin kokeilla tuotteita.

Shaving Soap  kuulosti heti siltä, että tuota pitää päästä testaan. Kyseessä on siis palasaippua, joka soveltuu niin sheivaukseen kuin parran ajoonkin. Mulla oli testissä kokumvoi, teepuu ja kataja saippuapala. Tuotteella on ihoa hoitavia ja rauhoittavia ominaisuuksia ja esimerkiksi teepuu öljyn antibakteerinen vaikutus vähentää tulehdusriskiä.

Hieroin saippuapalaa kosteisiin käsiin ja siitä käsien kautta iholle. Saippuasta tuli ihanan kermaista vaahtoa, joten terä liuku iholla kivasti. Tuotteessa oli melko mieto tuoksu, joka oli tässä tapauksessa plussaa. Iho tuntui pehmeältä ja puhtaalta, joten  "normaalia" suihkugeeliä ei tarvittu. Tätä tulee käytettyä varmasti seuraavallakin kerralla, kun sheiveriin tartun!

Helmi Hoitoainepala 

Pala shampoita olen käyttänyt jo hetken aikaa, mutta hoitoainepalaa en ole ennen testannut. Helmi hoitoainepala on kookosöljy pohjainen hoitoaine, joka soveltuu kaikille hiustyypeille. Tuote sisältää mm. parsakaaliöljyä, joka helpottaa hiusten sähköisyyttä ja tekee hiuksista pehmeät ja sileät ja kokumvoi puolestaan kosteuttaa ja vahvistaa hiusta. 

Aluksi epäilin olisiko hoitoainetta vaikea levittää hiuksiin, mutta tästä hoitoainepalasta tuli kevyttä, vaahtomaista ainetta joka levittyi helposti hiuksiin. Hetken vaikuttamisen jälkeen huuhtelin hiukset, aluksi ne tuntuivat nahkeilta, mutta kun tarpeeksi hyvin huuhteli hiuksista tuli pehmeän oloiset. Hiukset eivät myöskään jääneet mitenkään tahmeiksi vaan tuntuivat puhtailta ja harjaaminen oli helppoa. Taidan ottaa hoitoainepalan mukaan vkl reissulle, niin pääsevät siskotkin kokeilemaan :) 

Nyt odottelen että hiukset kuivuu kokonaan ja sitten päikkäreille. Iltasella olisi tarkoitus käydä tädin murun kanssa kaupoilla vähän kierteleen ja nauttiin joulun tunnelmasta, poitsu kun rakastaa joulujuttuja. Huomenna puolestaan lähdetään siskojen kanssa Jyväskylään suvun naisten perinteisiin pikkujouluihin.

Tunnelmallista viikonloppua!

Joulu muistoja

Tänään ajattelin muistella vähä menneitä jouluja sekä pikkujouluja. Niitä hetkiä, mitä jäänyt mieleen menneistä vuosista. Joulu ja sen aika on aina ollut itselleni tärkeää, tunnelmallista aikaa ja joulua alankin fiilistelemään jo hyvissä ajoin. Nytkin taustalla kuuluu joululaulut ja kynttilän liekki lepattaa. :)



Päiväkoti aikojen joulun aikoja ei niin hyvin muista, mutta se on jäänyt mieleen kun olin parhaassa perhepäivähoito paikassa petukassa ja siellä oli tulitikkuaskeista tehty joulukalenteri, jossa oli  joka luukussa jokin tarra ja karkki. Jokainen lapsi sai vuorollaan avata luukun ja sehän tietenkin oli päivän koho kohta. Lisäksi muistan että askarteltiin joulujuttuja ja pienen yllätyspussin sai viimeisenä hoitopäivänä ennen joulua.


Ala asteen pikkujoulut olivat parhaita. Silloin sai viedä karkkia kouluun, antaa pikkuisia joulukortteja luokkakavereille ja askarrella joulukoristeita. Muistan, kun eräänä vuonna kirjottelin jouluaiheisia runoja  ja "pakotin" meidän luokkalaisten poikien lausumaan niitä luokan edessä. Muistan kun petyin saamastani pikkujoululahjasta ( sain 2 lyijykynää) niin ystäväni antoi minulle omasta lahjastaan osan. 

Joulun aikaa koulussa oli tietenkin muutakin kaikkea mukavaa. Joulujuhlat joista on jäänyt mukavia muistoja, niin enkelinä kuin noitanakin, joulukortti askartelu tuokiot, riisipuurot ja mantelit, opettajille jouluyllärit..

 Itse joulua olen aina viettänyt kotikotonani läheisten kesken. En osaisi kuvitella viettäväni joulua jossain muualla, esim ulkomailla tai täysin kaupungissa. 

Se tunne kun heräät aatto aamuna siihen, kun äiti ja isä ottavat kinkkua leivinuunista ulos. Aito joulukuusi on tuotu sisälle, haet kupin kahvia ja istut sohvalle tuoksuttelemaan kuusen tuoksua. Pikkuhiljaa aattopäivä etenee joulurauhan julistuksen kuunteluun olohuoneessa, jonka aikana riisipuuro kypsynee hellalla. Porilaisten marssin mahtipontiset äänet kaikuvat ja Turusta toivotellaan joulurauhaa. Seuraavaksi syödään riisipuuro, jonka jälkeen rauhoitutaan päivälevolle, kirjojen pariin tai käydään viemään haudoille kynttilät. 

Jouluaatto iltaan kuulu meillä olennaisena osana joulusauna, joulupukin odottaminen, tiernapoikien kuuntelu ja iskan keittämät glögit. Ja kyllä meillä käy myös joulupukkikin!

Lahjojen antamisen jälkeen, keitetään kahvia ja usein serkkuja tulee käymään. Syödään juustoja, torttuja, suklaata. Illan edetessä osa porukasta  lähtevät joulukirkkoon, osa jäävät kotiin. Itse olen pari kertaa käynyt joulukirkossa, mutta yleensä olen niin väsynyt että lähteminen sinne ei nappaa. Parasta on nauttia tunnelmasta, jouluvaloista ja herkuista kotisohvalla, kuusen luona. 



Mutta koska kipu ei anna lomaa joulunakaan, tulee mieleeni ainakin yksi aatto ilta kuin kivut veivät osan joulurauhastani.( toki kipu nyt on kuulunut enemmän tai vähemmän lähivuosina myös jouluuni) Pääkipu oli valtava, ja muistan vain maanneeni sohvalla, siskoni toi minulle mandariinin että olisin, edes jotain saanut syötyä.
Joulupuuroa en sinä vuonna pystynyt pahoinvoinnin takia syömään. Joulusaunaan en kyennyt, vaan käväisin lopulta yksin äkkiä suihkussa. 

Suurin toiveeni olisikin joululle että kivut pysyisivät hiljaa edes ne tärkeimmät joulunhetket ja kaikilla läheisillä olisi hyvä, rakastava joulun tunnelma. 

Toivotaan että tänä vuonna löytäisin taas sen joulun ilon, joka viime vuonna oli täysin hukassa.

Viikonloppua vietin vihdoin rakkaan ystäväni luona Haapavedellä. Oli ihana jutella rauhassa asioista glögi kupposen ääressä ja käydä myös kyläilemässä, ja tietenkin ahdata maha täyteen joulusuklaita. Tänä päivänä on ollut erityisen kiitollinen mieli ystävistäni <3 

Nyt vietän maanantai aamua kotikotona ja tarkoituksena aloitella pienesti joulusiivouksia. Joten eikun vain elämää joulu jakson uudet joululaulut soimaan ja romulaatikkojen pariin!

Ihanaa viikonalkua!

ps. Kuvat vanhoja joulukuvia.

Syksyn kuulumiset

 Pitkästä aikaa blogin pariin. Tässä onkin mennyt jo muutama kuukausi, kun viimeksi tänne jotain rustailin. Nyt vihdoin on sellainen fiilis että pitää päästä kertoileen menneen syksyn kuulumisia.

Koko syksy on oikeastaan suurilta osin mennyt kotikotona ollessa. Isälleni sattui elokuussa tapaturma ja sen seurauksena joutui sairaslomalle, joten isukki pyysi sit mua et olisinko sen apuna kotosalla. Vajaat kaksi kuukautta olinki sit iskan "avustajana", kun sillä oli jalka paketissa.

Syksyyn on myös mahtunut mm.

-  Isoveljen häät Tampereella.

- Autolla ajamiseen totuttelua ja opettelua (jälleen)

- Vertaistukiryhmän aloitus ja terapiassa käymiset.

-  Helsinki reissu ja i love me messut.

- Pikkusiskon kanssa vietettyä laatuaikaa.
.
- Kirppis pöydän ottaminen.

- Valvottuja öitä ja nukahtamisvaikeuksia.

-  Tv- ohjelmien seurailua ja analysointeja.

- Paljon päiväunia ja edelleenkin voimakasta väsymystä.

Syksystä tosiaan tuli vähän erilainen, mitä aluksi olin ajatellut. Onneksi isän jalka on nyt tilanteeseen nähden parantunut hyvin ja tilanne siltä osin hallinnassa. 

Mites kivut sitten?  Kipujen osalta tämäkin syksy on ollut haastava. Selän tilanne on edelleen sama, joskin opiaattilääkitystä saatiin kesän aikana purettua ja vaikka tuntuu ettei lääkitys ole edelleenkään riittävä, niin luulen et nyt hetkeksi ois taas lääkitys jutut kunnossa.  Pääkivut ovat vaivanneet vaihtelevasti ja pari kunnon migreeni kohtaustakin on mahtunut syksyyn. Viime viikko oli suorastaan helvetillinen.  Yhtenä yönä heräsin järkyttävään korvakipuun ja ajattelin että joskos se menis ohi levolla, korvatipoilla ja särkylääkkeillä. No eipä mennyt. Kipu paheni ja levisi kasvoihin, niin että hampaiden harjaaminenkin oli tuskaisaa. Noh lääkärissähän sitä piti käydä ja nyt ollaan antibiootti kuurilla. Raju korvatulehdus siis. Nyt onneksi olo helpottanut, mutta pääkipua ja pientä korvakipua silti päivittäin on.

Mieliala on kipujen mukana laskenut välillä kuin lehmän häntä. Samat epätoivon ja pettymyksen tunteet meinaavat vallata pääkopan päivittäin. Joulufiiliskin pitäisi jostain uumenista kaivaa, Joulu kun aina ollut itselleni vuoden tunnelmallisinta aikaa.  Viime joulu oli niin surullisen epätoivoinen joten toivottavasti tänä vuonna toivo hiipii pikku hiljaa sisälleni.

Kohta on vuosi siitä kun parisuhteeni päättyi, toisen osapuolen päätöksestä. Vuosi on lyhyt aika kerätä kaikki ne haaveet ja toiveet takaisin, jotka hetkessä menetin. 

Tänäänkin tunnen sen tuskan, ikävän joka viipyilee ihollani,
surun joka syö sisintäni, pettymyksen joka painaa päätäni.
Yön tunteina hiivit mieleeni, taistelen tuoksullasi
ja vaikka voisinkin tuntea vihaa, katkeruutta tunnen vain kiitollisuutta
että juuri minä sain kokea kaiken sen. Suru silti sitoo sydämmeni
kaivaa katua kaipaukselle, muistuttaa muistoistani.

Sanotaankin niin, että joskus on suurinta rakkautta päästää irti,
ja vaikka vihaankin lausetta nii, se piirtää ääriviivat kehyksiin.
Sydämeni silti ei vielä, pysty sinua jättämään, kultareunuksilla
sanoja siivittää, kuiskauksilla korvaasi kutittaa ja rohkeudella rakkautta
rakastaa.

Toivoa on niin kauan kuin elämää, minulle kuiskataan. 
Voi pystyisinpä luottamaan siihen sanontaan.
Pystyisinpä jatkamaan niin, kuin linnut nuo siipineen
elämääni jatkaa onneen hiljaiseen.


Johanna Kurkela- Ehkä ensi elämässä

Älä piittaa kyyneleistä, ole kuin et huomaisikaan
en vain vielä pysty meistä,
ihan täysin luopumaan
sinä pysyt mielessäni, vaikka nyt sä lähdet pois
Ehkä joskus kaikki toisin olla vois.

Kuulumisia

Istun junassa kohti Oulua. Viikon päivät vierähtänyt kotikotona, nyt lääkkeiden loputtua pakko astua junaan ja ottaa matka kohti omaa pientä kämppääni. En tunne kämppääni vielä kodikseni, toki en siellä kovin paljon ole ollutkaan, mutta se ei vain tunnu paikalta jossa, voisin olla se minä, jota olen. Ehkä en vain ole kaupunki ihminen. Maalla oleminen on tuntunut nyt paremmalta olotilalta. Elokuun hämärtyvät illat ovat minun juttuni, kai se on jokin melankolisuus joka minua viehättää kun illat pimenevät. Se, että illalla voi ottaa iltakaffen mukaan ja kävellä yöpaitasillaan hiljaisuudessa pihamaalla, käydä poimimassa iltapalaksi vadelmia mummon pensaista, iltakävelyllä metsässä ja  kerätä luonnonkukkia maljakkoon. Noh tiedättehän.

Jospa vielä joskus, löytäisin sen pienen taloni,jos ei ihan maaseudulta, niin paikasta jossa olisi omaa pihaa ja rauhaa. 


Alkusyksyyn liittyy monenlaisia tuntemuksia. (Itse kylläkin koen että vielä on kesää jäljellä, nytkin tarkeni T- paidalla odotella junan tuloa) mutta onhan se totta että syksyn merkit pistävät silmiin ulos astuessa.


Tälle syksylle mulla on tavoitteena aloittaa säännöllinen liikunta ja parantaa ruokailutottumuksia. Tai oikeastaan muuttaa ne ihan täysin. Tärkeintä että yrittää. 

Hirveästi isompia suunnitelmia ei tälle alkavalle syksylle ole, suurimmaksi osaksi Oulu-Oulainen välillä majailemista.  Syyskuussa vietän yhden vkl Tampereella, veljen mennessä naimisiin ja Helsingin päässä olisi tarkoitus päästä myös käymään. Ystäviä ja kavereita olisi myös tarkoitus nähdä ja toki perheen kanssa viettää aikaa. 

Kivut ovat pysyneet entisellä paikallaan, voimakkuutta vaihdellen. Päivien vointi saattaa vaihdella todella paljon. Joku päivä jaksaa käydä marjassa ja lenkillä, toinen päivä saattaa taas hyvinkin mennä lähes kokonaan sängyn pohjalla. Joka päivä kuitenkin se perus kivun tuntemus selässä on ja pysyy.  Asioiden suunnittelu ja esim reissuun lähtemisen tekee kipu vaikeaksi. Väsymystä tuttuun tapaan on, tänäänkin meni melkein 4 tunnin päiväunet. Alkukesän kipulääke muutos kuitenkin vaikuttaa olevan ihan hyvä päätös ja näillä nyt mennään eteenpäin. Syyskuun alussa taas omalääkärin kanssa puhelinpalaveri. 

Tästä tuli nyt taas tällainen sekava postaus. Nyt luen vielä pätkän Anna-Leena Härkösen - Laskeva neitsyt kirjaa ja kohta haistelenkin jo sellutehtaan tuoksuja.
Hyvää huomenna alkavaa viikonloppua!

Kesäreissu siskojen kanssa

 Heinäkuun toinen viikonloppu lähdettiin osan siskojen kanssa kesäreissulle. Oltiin vähä viime tingassa mökkien vuokrauksien kanssa, mutta Maija sitten bongasi Kajaanista ihanan kartanohotellin ja sieltä vapaan huoneen, joten matkakohteeksi tänä kesänä päädyttiin Kajaaniin, paikka joka kuulostaa vähä tylsältä, mutta olikin ihana, pieni kaupunki! 

 Majoituttiin tosiaan aivan ihanassa kartanohotellissa, Karolineburgissa, lähellä Kajaanin keskustaan. Miljööhän oli aivan mahtava, rakastan tietynlaista vanhan ajan tunnelmaa, ja täältä sitä löytyi. Meillä oli 4 hengen sviitti, jossa oli sauna, joka lämpenikin molempina iltoina. Kartanon pihapiiri oli kaunis, pelargoineen ja pusupenkkeineen. Tykkäsin <3

( Koska en jaksanut keskittyä kuvaamiseen, niin nää tälläsiä räpsyjä vain)

 Aamiainen oli sopivan monipuolinen ja ihanasti katettu.  Parasta on kyllä syödä rauhassa aamupalaa kesäaamuina, hyvässä seurassa <3 

 Vkl aikana sen lisäksi että vietettiin aikaa kartanohotellissa niin käytiin mm, Kajaanin keskustassa, kirppareilla, syömässä, ihania lenkkipolkuja tallaamassa, Eino Leinon museossa.. Aluksi meillä oli tarkoitus mennä toiseksi yöksi johonkin muuhun paikkaan, mutta sopivaa ja vapaata paikkaa ei löytynyt, niin päätettiin jäädä toiseksikin yöksi Kajaaniin. 

Sunnuntaina huoneen luovutuksen jälkeen lähettiin ajamaan kohti Manamansaloa ja mentiin sinne rannalle vietään kesäpäivää. Aurinkoa, uimista, kirjojen lukua, rantaeväät.. Iltapäivästä ajeltiin sitten takaisin Ouluun. Olipas kiva viikonloppureissu rakkaiden siskojen kanssa. Seuraavana kesänä sitten uudestaan!

Reissun jälkeen olin petukassa useemman päivän, ja nyt taas omalla kämpällä. Tänään mulla on ensimmäistä kertaa mun rakas veljen poika yökylässä, joten päivään on mahtunut menoa ja meininkiä! Nyt unille tuon pienen rakkaan viekkuun <3

Kesällä kerran

 Kesän aikana olen:

- Viettänyt aikaa kotikotona maaseudulla, koska kesäaika siellä on ehdottomasti parempaa kuin kaupungissa.

- Ihastellut kukkasia, niin kotikotona olevia, luonnon kun mummon puutarhan. 
Pionit on lemppareita!

- Nukkunut päiväunia

-  Viettänyt aikaa läheisten kanssa, erityisesti tädin muruset on tuoneet iloa päiviin.<3 

- Juhlinut ystävän häitä ja siskon lapsen ristiäisiä

- Viettänyt juhannusta maalla perheen kanssa

 - Syönyt (liikaa) jäätelöä ja käynyt piiitkästä aikaa jäätelöautolla! 

-  Käynyt Muhoksella, ja nukkunut yötä teltassa.


-  Viettänyt iltaa rakkaan ystävän kanssa ja käynyt useita hyviä keskusteluita kavereiden ja ystävien kanssa.

- Miettinyt elämää, sen tarkoitusta, oikeudenmukaisuutta ja eriarvoisuutta.

- Ahdistunut, ikävöinyt ja kipuillut.

- Kärsinyt lääkkeen vieroitusoireista, vähentäessäni yhtä kipulääkettä haittavaikutusten vuoksi. 

  - Ollut kotimiehenä, pyykännyt ja siivoillut.

-  Käynyt perinteisillä Weteraanikonepäivillä.

- ilta kaffella ja ajelulla Kalajoella.

- herännyt monena aamuna jo aamuyöstä, eikä uni oo tullut

- Käynyt mummon rantasaunassa ja joessa uimassa.

-  Surrut kivun kokemista.

 - Juonut aamukahvit rauhassa kera tietokoneen.

-  Lukenut ja selaillut blogeja ja vlogeja.

- Katsonut Pihlajasatua.

- Kuunnellut suomalaisia kesälauluja.

- Inhonnut ihmisten ennakkoluuloja.

- Säilönyt kotikotiin pari laatikkoa mansikoita sekä kerännyt oman maan mansikat talteen!

- Käynyt mummolla ja naapurissa kaffittelemassa.

- Haaveillut omasta kesämökistä ja autosta.

- Miettinyt työ/opiskelu asioita.

- Käynyt omalääkärillä kipupolilla.

Parasta oikeastaan on et ei hirveesti oo isompia suunnitelmia kesälle, mutta jotain pientä reissua pitää joka kesä olla. Tarkoituksena olisi kesän aikana vielä ainakin viettää mini hotelliloma ystävien kanssa, käydä siskojen kanssa reissulla, käydä puistoilemassa pikkusten murujen kanssa, sekä syödä jäätelöt Oulun torilla ja grillailla kotikotona.

Kesäkipuja ja juhlia

Kesän alkuun mahtunut monenlaista tunnetta ja olotilaa. Tulin kesäkuun alussa Oulaisiin, nyt ollutki jo parisen viikkoa kotitkotona.

Kesäkuun toisena viikonloppuna oli mun rakkaan ystävän hääpäivä, jossa sain kunnian olla kaasona. Omalta osalta päivä ei kuitenkaan mennyt niin hyvin, kun olin toivonut. Kivut pääsivät jälleen valloilleen.

Odottelemme sakastissa. On todella lämmin kesäpäivä, ja rakkaan ystäväni hääpäivä. Olo on jännittynyt, vähän väsynyt, mutta muutoin hyvä. Otan vielä panadolin ja juon vettä, varalta, koska tänään en halua kipuja kaverikseni. Kirkon edessä tunnen kiitollisuutta, että minulla on nuin upea ystävä, herkistynkin. Hääpari näyttää niin ihanalta ja tunnelma on rakastavainen. Vihki tilaisuuden jälkeen suuntaamme hääpaikalle. Autossa minulla on vähän paha olo, helteestä johtuen. Juon lisää vettä, vaihdan myös korkokengät mataliin,jotta selkä ei närkästyisi yhtään enempää. Aluksi on hääateria, vien ruokia ystävälleni ja sitten otan itselleni ruuan. Syön muutaman haarukallisen kunnes alkaa päässä jyskyttää. Otan heti normi särkylääkettä ja koitan jatkaa syöntiä. Ei vain maistu, vaikka ruoka on herkullisen näköistä. Alkaa oksettaan. Pääkipuni kovenee tasaiseen tahtiin, ja pakottaa minut lopulta kyyneliin. Joudun luovuttamaan voittoni, jälleen kerran kivulle. Pääsen onneksi lastenhoitohuoneeseen levähtämään ja siellä vietänkin koko loppujuhlan. 

Oikea puoli päästäni on tulessa, tuntuu kuin joku survoisi kuumaa hiilitankoa silmieni läpi aivoihin. Oksettaa ja voin pahoin. Väsyttää ja on uupunut olo.  Tuskaisen kivun lisäksi tunnen suurta surua siitä, etten pysty olemaan juhlasalissa, aivan niin kuin muutkin. Olenhan minä kaasokin, miksi juuri tänään piti iskeä migreeni?  Kipu ei halua lähteä pois vaikka, koitan levätä ja hengittää. Lopulta pääsen kotikotiin naapureiden kyydillä. Lysähdän pimeään vessaan juhlamekossani, oksennan päivän vedet ulos ja odotan vain että helpottaa. Ihanat siskoni auttavat, tuovat kylmää rättiä pääni päälle ja vettä.  

Että sillälailla, se mun osuus juhlapäivästä sitten menikin. Tiedän ettei sille mitään voi, eikä kannata jäädä harmittelemaan, mutta olo on silti surullinen, että taas kävi näin.

Häiden jälkeisenä sunnuntaina vietin suurimman osaksi peiton alla, kylmärätti päässä ja koitin häätää migreeniä pois. Tuolloin oli kuitenkin rakkaan pikkusiskoni synttäripäivä, joten käytiin pienellä piknikillä syömässä jätskit. 

Viime sunnuntaina juhlittiin jälleen, kun siskoni vauva sai nimen. Onneksi tuona päivänä olo pysyi hyvin hallinnassa ja pääsin olemaan mukana kastejuhlassa <3 

Sisarusten lapset, tädin murut ovat kyllä niin rakkaita ja tärkeitä. Sainkin viime viikolla nauttia noista pienokaisista,  kun kaksi isosiskoa lapsineen olivat kotikotona käymässä useamman päivän. Vihdoin pääsin viettään yhteistä aikaa myös rakkaan kummipoikani kanssa <3 


Olipas sekalainen postaus, aivan niin kuin elämäkin.  Tänään olisi tarkoitus tehdä vähän pieniä juhannus siivoja kotikotona ja käydä terapoimassa.

Ajatuksia asumisesta

Kipuilun vastapainoksi ajatuksia asumisesta.

Maalla oleva rintamamiestalo, lähellä joen/järven rantaa. Maali pikkuisen rapissut ulkoapäin, mutta silti edelleen asumiskuntoinen talo. Sisältä löytyy iso keittiö saarekkeella, pönttöuuni, valkoiset lankkulattiat, pitsiverhot peittämässä ikkunoita, pellavaa ja pastellia.. Ulkosauna, riippukeinu,pieni puutarha, yrttilaatikkoineen, paljon kukkia, metsä lähettyvillä, Rauhaa..

Herätä aamuisin pastellin värisistä pussilakanoista, kävellä valkoisten lankkulattioiden läpi keittiöön ja juoda aamukahvit emalimukista terassilla. Kerätä luonnonkukkia maljakkoon ja ottaa iltapäiväunet riippukeinussa. Keväisin istuttaa kukkia, möyhiä porkkanamaata, syksyisin haravoida. Kesäiltasin istuskella saunan jälkeen laiturilla hiljaa ja rauhassa. Viettää yhteisiä rentoja hetkiä omalla pihalla, ystävien ja perheen kanssa, grillaten ja saunoten. Talvella sytyttää jouluvaloja pihapiiriin, hakea kuusi omasta metsästä ja laittaa joulua pirttiin. Juoda glögit sohvalla kynttilän valossa ja lämmittää pihasaunaa...

Tuossa se suunnilleen on, ajatus siitä missä olisi ihana asua. Maalla asuminen on aina ollut sellainen, mitä oon aatellut et se olisi se paikka, minne pitempiaikaisesti haluaisin verhoni ripustaa. Ainahan mieli ja elämäntilanteet voi muuttua, ja se tylsä realistisuuskin pitää muistaa. Silti ajatus siitä, talosta maaseudun rauhassa, mutta ei silti kaukana kaupungistakaan, kiehtoo. 

Tällä hetkellä sänkyni seisoo kuitenkin  23 neliöisessä uudehkossa kerrostalo yksiössä, keskustassa. Eroni jälkeen kun asiat ja ajatukset ovat täysin irrallaan, päätin vaihtaa maisemaan ja muuttaa ainakin hetkeksi Ouluun. En todellakaan tiedä oliko viisas teko, mutta vuokra kämppä kun on,niin lähteminen on helpompaa. Lisäksi täällä päin asuu iso osa rakkaista sisaruksistani, joten sekin vaikutti paljon päätökseen vaihtaa maisemaa. Silti nyt tuntuu että, tämä ei välttämättä ole minun paikkani. Kaipaan jotain luontoa lähelle, edes parveketta mihin voisin kesäkukkani istuttaa. Mutta kaikki ajallaan, katsotaan nyt tämä vuosi tässä ainakin. 

Tämä asunto on pieni, mutta kuitenkin ihan toimiva. Yksiö kun on, tilaa on luonnollisesti vähän. Vaikka sitä tilaa en nyt älyttömästi tarvitse, en silti enään muuttaisi näin pieneen asuntoon, ellei ole pakko. Rakastan kuitenkin sisustamista, ja täällä se on väkisin jäänyt melko pieneksi, kun sisustustilaa ei ole paljon. Esimerkiksi haluaisin isomman ruokapöydän, sohvan ja oman saunan. Plussaa on kuitenkin uudet, kauniit pinnat, uudet ja toimivat kodinkoneet sekä  iso, laadukas kylppäri. Sisustukseltaan täällä näkyy minulle sisustuksessa ominaiset asiat pastellivärit, valkoinen, pitsi, rentous.. Kukkia ja kasveja tosiaan haluaisin, mutta täällä se ei oikein ole mahdollista, luonnonvaloa en juuri sisään päästä( ihan katutasonkin takia pidän pimennysverhoja aina ikkunassa) ja tilaa on rajallisesti. Siksi saatan usein "sortua" ostamaan leikkokukkia maljakkoon.:) 

Omillaan oon asunut niin rivi-kuin kerrostalossakin. Kummassakin on luonnollisesti hyvät ja huonot puolensa. Kerrostalossa on omat helppoutensa, kun taas rivitalossa pitää usein huolehtia nurmikon leikkuusta ja lumenluonnista. Toisaalta sitten saa myös tehdä niitä kukka istutuksia, grilli iltoja, mieluisia pihahommia. Puolensa ja puolensa molemmissa siis.

Koska olen koti ihminen, niin koti on minulle äärimmäisen tärkeä paikka. Vaikka tällä hetkellä en tätä kämppää kutsuisi vielä kodiksi, mutta toivotaan että senkin aika sitten tulee.  Koti on siellä missä sydän - sanonta pitää kyllä paikkaansa, vaikka ennen en sitä niin ajatellut. Ehdottomasi koti on siellä missä tuntee itsensä arvostetuksi, rakastetuksi ja paikassa jossa on hyvä olla ja voi olla täysin oma itsensä. Paikka mihin voi piiloutua, paikka missä voi iloita tai sukeltaa suruun. Nauttia hetkistä ja rakastaa rajattomasti.

Ihmisten kodeissa on mielenkiintoista käydä kylässä ja vierailla. Minusta on aina ollut mukava nähdä minkälaisissa paikoissa eri ihmiset asuu, minkälainen sisustustyyli on, mitä huonekaluja paikasta löytyy ja mitä kukin koti kertoo asujastaan.
 Kyläily kulttuuri on ehdottomasi asia mitä pitäisi vaalia, onneksi itsellä on täällä sisaruksia lähellä joilla tuleekin käytyä harvase viikko yökyläilemässä ja kaffettelemassa.

Lapsuuden kotini on maalla, ja äärimmäisen tärkeä paikka. Siellä usein siksi vietänkin aikaa, melkein joka viikko. Siellä on tilaa olla ja hengittää. Ulkoilla jos siltä tuntuu, käydä joessa uimassa ja grillata pihalla.Tärkeintä tietenkin ovat ihmiset ketä siellä on,niin vanhemmat kuin sisarukset, sekä naapurit.


Ihanaa ja mahdollisimman kivutonta viikkoa! 

 

Kipupotilas ja kosketus

Tänään höpinää yhdestä niistä miljoonasta aiheesta, mistä oon halunnut pitkään kirjoittaa. Tänään puhutaan seksuaalisuudesta, seksistä ja kehollisuudesta. Nämä on sellaisia aiheita jotka on minua aina kiinnostanut kovasti, ja nyt varsinkin hoitaja koulutuksen ja oman sairastumisen jälkeen tuntunut vieläkin tärkeimmiltä aiheilta ottaa esille. En koe oikeeastaan mitään asiaa sellaisena, etteikö siitä voisi puhua ja keskustella. Niinku oon ennenkin maininnut että, rakastan hyviä, voimaannuttavia ja monipuolisia keskusteluja, aiheesta kuin aiheesta. 

Pureudutaan tänään aiheeseen kuitenkin kipupotilaan näkökulmasta, kun se jos mikä mua kiinnostaa ja mistä haluan jatkossakin etsiä ja tuoda tietoa muidenkin luettavaksi.

Luonnollisesti krooninen kipu, ja ylipäätään sairaus kun sairaus vaikuttaa oman kehon tuntemuksiin ja siihen miten esimerkiksi kokee seksuaalisuuden ja seksin. Muistan hetken kun olin sairaala hoidossa osastolla, niin lääkärini kanssa tuli puheeksi nämä asiat. Mulla on käynyt tuuri, kun oon saanut minun hoitavaksi lääkäriksi sellaisen ihmisen, jolle on helppo puhua näistäkin asioista. Tästä päästääkin siihen, että miten kipupotilaita hoitavien henkilöiden tulisi voida ottaa tämäkin, maailman luonnollisin asia puheeksi potilaan kanssa. 

Oon saanut mun kipupotilas kavereilta positiivista kommenttia siitä, että kun mun kanssa uskaltaa puhua niistä asioista, mitä toivoisi oman lääkärin itseltä kysyvän. Miten jatkuva kipu vaikuttaa oman kehon positiiviseen näkemiseen? Miten seksi sujuu hermokipujen kanssa? Miten lääkitys vaikuttaa haluihin? Mistä voi pyytää apua näihin ongelmiin?

Mun oma keho on muuttunut muutaman vuoden aikana hurjasti, osittain kipujen aiheuttamana. Lihominen on varmaan yksi niistä, mistä usein kuulee ihmisten murehtivan.Kun kivut hakkaavat päälle ei liikkuminen innosta, lohduttaa itseään iltaisin suklaalla ja siihen päälle vielä lääkkeiden aiheuttavat haittavaikutukset. Ei siis ihme, että kiloja on mullekin kertynyt, ja ei en syytä niistä pelkästään kroonista kipua, saati lääkkeitä,vaan lähinnä kokonaisuutta mitä kaikkea tähän kuuluu. Lisäksi listaan mitkä asiat ovat ulkoisesti kehoa muuttanut on raskausarvet, leikkausarvet, ihottumat, lääkelaastarien  jäljet, verinäytteistä tulleet mustelmat.. Onhan niitä, pääasia on kuitenkin siinä miten kokee oman kehollisuutensa, osaa arvostaa sitä kaikesta huolimatta ja uskaltaa hakea niitä nautinnon tunteita.

Mä itse ajattelen seksuaalisuuden elämän suolana, hienona lahjana mikä ollaan kaikki saatu. Moni sekoittaa seksuaalisuuden, pelkkään seksiin, joka toki olennaisena osana sekin kuuluu elämään, mutta seksuaalisuus on paljon laajempi ja monimuotoisempi käsite. 

Koska on niin paljon asiaa aiheesta, niin hankala rajata aiheita, mutta yks asia mistä oon lähiaikoina kiinnostunut on Kosketuksen voima.  Siitä, miten kosketuksella voidaan helpottaa kipuja, ahdistusta ja pahoinvointia. Jo ihan lapsesta astihan me tarvitaan sitä että joku ottaa syliin ja paijailee. Samaa kosketusta me kaivataan koko elämän varrella. Mikä sen parempaa kuin käydä hieronnassa, kasvohoidossa tai jalkahoitajalla. Kaikissa näissä yleensä ihmisen kosketus on se, joka saa hyvänolon hormonit hyrräämään

Tärkeää tietenkin kosketuksessa on luottamus toisen osapuolen kanssa, oli sitten kyse selkähieronnasta tai eroottisessa mielessä tapahtuvassa kosketuksesta. Itse rakastan tuottaa toiselle hyvää oloa ja olla avuksi, siks tykkäänkin tehdä mm kasvohoitoja läheisilleni. 

Osastojaksoilla tehtiin paljon yhdessä harjoituksia, missä opeteltiin erilaisia kosketustapoja. Tässä toki pitää muistaa yksilöllisyys, ja kivun aiheuttaja, joissakin tapauksissa kun se kosketus voi taas tuottaa kipua, esim Crps tapauksissa. Myös tietenki muutenki ihmisen omaa oikeutta pitää kuunnella, eikä mennä koskettelemaan toisia ilman lupaa. Tiedän ihmisiä joille pienikin kosketus iholla aiheuttaa suurta kipua, ja sitten taas niitä ihmisiä joita kevyt sivelykin helpottaa oloa.

Kosketuksessahan erittyy oksitosiini hormonia, joka on rauhoittava ja hyvää oloa tuova hormoni. ( Kyllä, tämä asia jäi mieleen hoitaja opinnoista) Sitä jokainen ihminen tarvitsee, mutta eritoten koen että kipupotilaat, jotka kokee usein sitä uuvuttava tuskallista tunnetta, kipua, niin heidän kannattaa kaikin tavoin  pyrkiä hankkimaan kyseistä tunnetta. Kannustaisinkin kaikkia kokeleimaan ennakkoluulottomasti ja rohkeasti etsimään asioita mitkä tuottaa itselle nautintoa ja hyvänolon tunnetta, oli se sitten liikunta, jalkahoito, seksi..Mikä vaan on itselle sopiva asia. Siinä ei ole mitään väärää tai hävettävää.

Lopuksi vielä yksi kirjavinkki, minkä itse sain lääkäriltäni luettavaksi.

-Krooninen kipu ja seksuaalisuus, Anumari Väistö, Jani karlsson

Kuva: Google.

Kai surra saan

Kivut kuristaa kurkkuani. Päivä ei ole pääni sisällä ollut kovin valoisa ,vaikka hyviäkin asioita on ilmassa ollut.  iltaa kohden kylmä kyyneleet alkavat kuitenkin valumaan poskilleni. Lämmitän kaurapussin kolmannetta kertaa, vaihtelen asentoja ja toivon että tämä helpottaisi. Epätoivo ja katkeruus hiipii mieleeni. Koitan heittää ne pois, ajatella positiivisesti. Toivon että joku näkisi minut, kietoisi syliini ja lapioisi toivoni täyteen. Toisaalta olen kiitollinen että kukaan ei näe minua nyt, kukaan ei näe kyyneleistä turvonneita silmiäni, räkävanaa poskellani ja jalkojen surullista tärinää. 

Kivun kanssa, olen aina kokenut häpeää siitä, että joudun olemaan vaivaksi, taakaksi. Vaikka en toisista ajattele niin, miksi itsestäni ajattelen? Vaikka tätä olen koittanut opetella vuosia, aina se pieni häpeä sieltä tulee. Huolestuttaa läheisiä omalla tuskallani. Olisinko parempi jos olisin terve,ja pystyisin sanomaan tämänkin päivän menneen mainiosti? Olisinko parempi, jos sairastaisin vaan normaalin flunssan pari kertaa vuodessa? 
Olisinko parempi tytär jos olisin terve? 
Olisinko ollut parempi naisystävä ilman ruhjeitani?

En tiedä. Ehkä en. Kyllä mä silti kaipaan sitä että saisin olla terve.

Uskoni tulevaan musertuu aina muruseksi, kun kivut iskevät. Kaikki ne pienet toiveet ja haaveet mitkä olen päivän aikana kerännyt, ne kauniit sanat mitä olen kuullut ja toive mitä tekisin työkseni, katoaa yhtä nopeasti kun ovat tulleetkin. 

Kipu on ollut seuranani jo pitkään. Kerrankin olisi asia mistä olisin valmis luopumaan, ilman itkuvirsiä. Mutta juuri nyt se on tässä, ja on ehkä pessimististä, mutta realistista ajatella, että se tulemaan osa minua koko elämäni.  Olen miettinyt monia vaihtoehtoja tilanteelleni. Lopulta aina päätynyt siihen, että mun ei kannattaisi ajatella asiaa sen enempää.
Antaa sen mennä painollaan.

Tänään ei ole mielellä ja keholla ollut mikään hyvä päivä. Kiitollisuuden pisteet tuli kuitenkin,siitä kun sain olla rakkaalla siskollani pari yötä sekä viettää muutenkin aikaa siskojeni kanssa. 
Heidän tärkeyden ja kiitollisuuden määrää, ei voi sanoilla kirjoittaa. 

Vaikka olenkin monesta asiasta kiitollinen, silti aina tulee se mutta. Sen mutta-sanan mukana tulevat ne kaikki negatiivisella merkityt asiat. Siinä tulee mukana raskas mieleni ja uupunut kehoni joiden kanssa taistelen joka ikinen päivä. Ajatukseni ja pohdinnat joiden kanssa en ikinä pääse maaliin asti. Ikävän tunne jota en pystynyt tänäänkään välttämään. Kipuni jotka tänäänkin pääsivät pelottelemaan. ja ovat edelleen jakamassa kanssani tämän illan.

"Kai surra saan,
vaikka, suru putosi muodista pois
silti tyylittömät kyyneleeni,
yhä virtaava virtaavat vain.

Kai surra saan
aivan hiljaa vain vajota astiani pohjaan
kun melankolisuuden portit
repeilevät salvoistaan.

Kai surra saan
olet poissa etkä luonani lainkaan
suru minut uneen peittelee
ja vuoteensa viereeni sijaa"

Kai surra saan- Tuure Kilpeläinen ja kaihon karavaanit

Voimaannuttavat sävelet

Maanantai 18.3.19
Klo näyttää 22:28 ja pitäisi kai yrittää painaa päätä tyynyyn, mutta kun sielu syöttää tekstiä on sitä pakko kerrankin kuunnella.  Masennukseni on nostanut päätään usein lähi kuukausien aikana. Se osaa hommansa, se iskee kovaa ja korkealta, välittämättä paikasta tai ajasta. Se takoo kaiken syykseni, laittaa kyyneleet valumaan poskilleni ja tukahduttaa hengitykseni.  Se vie kaiken voimani, senkin pienen määrän minkä juuri sain kerättyä talteeni. 

Melankolisuuteni minussa on ja pysyy.  Välillä se jää taaksepäin, ja välillä se haluaa olla esillä koko ajan. Juuri tänä iltana se on läsnä.  Tänäkin maanantaina  se manaa minua.  Menettää minuuttani muualle  ja riippuu rajusti kiinni mielessäni.

Laitan kuulokkeet päälleni ja selailen youtubea.  Yritän jälleen opetella kuuntelemaan musiikkia eron jälkeen.  Yritän etten jokaisen säkeen kohdella purskahtaisi lohduttomaan itkuun. Harjoittelen, tietoisesti.  Melankolisten biisien ja kyynelten jälkeen törmään yhteen voimabiiseistäni.  Laitan volat täysille ja koitan kerätä kasaan kaiken sen, jonka olen ympäri yksiötäni heitellyt. 
Tänään esittelen  osan voimabiiseistäni..  Laulut jotka toisaalta herkistävät ja toisaalta takovat toivoa tielleni. Ne kaikki ovat varsin erilaisia niin sanoiltaan kuin melodialtaan. Mutta juuri sitä se on monimuotoista, Voimaantuminen siis.

Aikakone- Nti Groove
"Käyttäytyy oudosti tuo nainen
Näyttäytyy vain kauneimmillaan
Juhlimaan muita kutsuu illoin
Tanssimaan jää ja silloin
Yössä valot räjähtää"

Aloitetaan aikakoneella.  Aikakoneen neiti Groove on vaan kova. Toisinaan ajattelen olevani oman elämän neiti Groove.  Jotenki tää on ihanan naisellisuutta positiivisesti esiin tuova kappale, joka laittaa väkisin hameen helman pyörimään.  Arttu Wiskari teki tästä vain elämässä myös huikeen version.

 Survivor-Eye of the tiger

"Risin' up, back on the street
Did my time, took my chances
Went the distance, now I'm back on my feet
Just a man and his will to survive"

Ai että. Tämä ku pärähtää ilmoille kyllä ainaki yhdellä huoneessa alkaa jalka vipattaan. Tää nostalginen biisi, jossa on mielettömän hyvä rytmi ja meno. Saa mun mieleeni hetkiä, jolloin olo tuntui hyvältä. Vaikken kuuntelen lähinnä suomalaista musiikkia, tän biisin tahdissa ollaan oltu Elossa.  Tämä laulu on ehdottomasti omistettu mun elämässä oleville ja olleille supermiehille.

Virsi 547- joka aamu on armo uus

"Joka aamu on armo uus,
miksi huolta siis kantaa!
Varjot väistyy ja vajavuus,
Jeesus voimansa antaa.
Kiitos Herran, hän auttaa tiellä,
meidän kanssamme nyt ja aina on,
täällä suo Isän suosion,
rauhan luonansa siellä."

Sitten hypätään täysin toisenlaiseen genreen. Mietin jopa onko soveliasta laittaa eye of the tigerin jälkeen laittaa virttä, mutta miksei ois?   Tietyistä virsistä oon aina pitänyt.  Vaikka koen että osa on noh, niitä liian melankolisia, tää on se joka luo mulle jotain ihmeen  voimaannuttavaa tunnetta.
Tää kai lisää sitä armollisuutta itseä ja elämää kohtaa.

Tällästä tänään. Nyt kuuntelen vielä yhden vanhan suomi iskelmän ja laitan pääni tyynyn.  ja mä lupaan että tulossa myös ne  the melankoliset biisit.
Ihan pienesti voimaantuneena.

Aamu kotikotona

 Mulla on viha-rakkaus suhde rutiineihin. Toisaalta rutiinit ovat tuttuja ja turvallisia juttuja mitä joka päivä tekee, kun taas toisaalta vierastan tiettyjä rutiineja, tai varsinkin jos niihin kangistuu liikaa. Hoitotyössä tietysti, etenkin kehitysvammaisten ja vanhusten kanssa työskennellessä ( ja no tietysti lastenkin) niin joka päivä päivävaatteet puettiin samaan aikaan ja aamupala oli aina klo 8. Tämä tietenkin loi turvaa ja teki arjesta arjen.  

Rakastan katsoa netistä kuitenkin aamu ja ilta rutiini videoita. Videoita, missä ihmiset kertovat mitä he aamulla ja illalla tekevät. Aivan arkijuttuja, herätyskellon soimisesta, hampaiden pesuun. Myös tykkään katsoa minkälaisesta kupista Veitola juo aamukahvinsa, yökylässä ohjelmassa.

Itselläni rutiinit vaihtuvat hieman paikan ja ajan mukaan, ja tietenkin sen mukaan onko töissä/koulussa vaiko nyt kuntoutustuella. Toisaalta tietyt asiat toistuvat paikasta tai ajasta riippumatta. . 
Tällä kertaa ajattelin kuitenkin kertoa mun rehellisen aamurutiinin kotikotona. 

Kipukroonikon jokainen aamu alkaa tietenkin lääkkeillä ja lasillisella vettä. Aamusta usein on

lihasjäykkyyttä ja kipuja yön jäljiltä, niin otan aamulääkkeet heti tyhjään vatsaan että päivä alkaisi mahdottoman kivuttomasti. Teen myös yleensä keholleni pika "skannauksen", jolloin tunnustelen minkälainen olotila tänä aamuna on. Sitten kun on päästy siihen vaiheeseen että istutaan sängyn reunalla, käväisen yleensä luonnollisesti vessassa ja suuntaan keittiöön.

 Kotikotona usein vanhempani ovat jo keittäneet aamukahvin, joten melko usein kahvi odottaa jo valmiina. Usein haen kahvini huoneeseen ja juon sen sängylläni tai vaihtoehtoisesti olkkarissa sohvalla selaillen viikon lehti tarjontaa. ja rehellisyyden nimissä usein tarvitsen aamuisin suklaata kahvin seurakseni. ja kyllä, sitä tekee mieli heti aamusta. 

 Kun jonkin ajan kuluttua on kahvia mennyt naamariin pari kuppia ja jaksan nousta sängystä, käyn vessassa pesemässä tietysti hampaat ja jos jaksan niin huuhtaisen kasvot.  Meikkailemaan ei yleensä viikonloppuisin aleta, joten perus rasvaus kasvoille riittää. Toisinaan tässä vaiheessa saatan lähteä vanhempieni kanssa keskustaan kauppareissulle, niin sitten vaihdan päivä vaatteet. Yleensä kyllä hiimailen koko päivän yöpaidassani.

 Olen jälleen koittanut aloittaa aamupalan syönnin, mutta tänäkin lauantaina se venähti yhdentoista paikkeille. Yleensähän ei tietenkään ole ruusuja pöydässä ja tuoreita yrttejä leivän päällä, mutta tänäänpä oli. Mutta koska rehellisiä ollaan, niin usein en keksi aamupalaksi mitään syötävää, se jää syömättä kokonaan tai syön edellisen illan leffaherkkuja..

Kun aamu alkaa muuttua päiväksi, yleensä pyrin kotikotona siivoilemaan. Yleensä teen sen heti aamupäivästä, koska illalla ei usein voimia ole enään, paljoakaan jäljellä. Pesen pyykkiä, siivoan vessaa ja yleensä kakkospuolta. Kun oon saanut sen kertaiset siivoukset pulkkaan, on aika mennä ensimmäisille päiväunille ja sittenhän aamusta onkin jo selvitty.

Mitä mieltä siellä ollaan rutiineista? Kiinnostaako lukea lisää rutiineista, vaikkapa ilta tai ihonhoito rutiineista? :) 

Kun aurinko ahdistaa

Kevät on jo pitkään ahdistanut minua.  Vaikka vielä ei varsinaisesti varmaan ole kevät, mutta verhojenkin läpi puskevat kevät talven auringon säteet saavat mut ahdistumaan.

Olen jo vuosia kokenut olevani enemmän Minä hämärässä kuin valoisassa paikassa. Illat on parempia hetkiä kun päivät ja ulos en mene mielelläni kirkkaalla säällä.  

Haluaisin tykätä keväästä, mutta kun en vain pysty. Toisaalta eipä kaikkien tarvitse.

Saan usein kummasteluja siitä, miksen muka tykkää auringosta ja keväästä. Minulla on siihen montakin henkilökohtaista syytä, jotka ovat vuosien mittaan aiheuttaneet ahdistuksen tunteet. 

Keväisin on tapahtunut usein elämässä paljon. Hyviä, mutta myös niitä huonoja asioita. Osa niistä on jäänyt vahvemmin mieleeni.  Pappani ja "varamummoni" Pirjon poismenot ovat tapahtuneet keväällä. Ne muistot nousevat aina mieleeni.  Kevät talven paukkuva pakkanen ja vaalenevat päivät saat ikävän ja kaipuun nousemaan pintaan. 

Psyykkisesti olen ollut usein huonossa kunnossa keväällä ja  akuutin osastojakso psykiatrisessa sairaalassakin sijoittuu kevät auringon aikoihin. 

Yksi iso syy on myös Migreeni. Luonnollisesti kirkas auringonpaiste ja paukkuva pakkanen eivät ole hyvä yhdistelmä järkyttävälle pääkipusairaudelle.  Toisin sanoen herkästi saan siis migreenin ylleni keväisellä kelillä. 

Ehkä suurin syy on kuitenkin sen, etten vaan pidä keväästä juuri nyt.  En nauti auringon tuomista päivistä vaan päinvastoin se saa oloni usein epämukavaksi. Vaikka ulkona toki kaunista on, en sinne päiväsaikaan mielelläni mene. Toki jos jokin pakollinen asia, mutta vapaaehtoisesti en ulkoilemaan lähde. Teen sen mielummin aamulla aikaisin tai iltasella kun on hämärämpää. 

Yksi päivä päätin kokeilla ulkoilua päivällä. Puin vaatteet ylleni, pipon päähäni ja menin ulos. Aurinko paistoi kirkkaasti, lunta oli paljon ja pakkasta päälle 15 astetta.  Ei tarvinnut monta metriä kävellä kun olo muuttui epämukavaksi. Silmiin sattui ja huomasin jännittäväni niskoja ja päänseutua.  Hetken koitin haukata raikasta ilmaa, mutta sitten päätin kävellä takaisin sisälle. Miksi kiusata itseään, jos ei kerta pakko ole? 

Vaikka uudessa kämpässäni on isot ikkunat, niin onneksi siskot kävivät auttamassa ja laittamassa pimennysverhot ikkunoiden peitoksi. Lamppua ei ole vielä katossa, mutta senkin kyllä ehtinee. Siihen asti pärjään oikein hyvin kynttilöillä ja jouluvaloilla. 

Iltaisin on jotenkin tunnelmallisempaa. Tykkään rauhallisista illoista, kun voi sytyttää kynttilät, keittää iltateen ja katsoa sarjoja. Sekin on jännä että tv sarjat ja leffat maistuvat paremmalta illalla. Keskustelutuokiot ystävän kanssa tai saunan lämmittäminen tuntuu luontevalta ilta aikaan.  

Hyvä toki varmaan sanoa, että kesällä taas aurinko ei niin paha ole kuin keväällä. Ehkä juuri siksi että se ei heijastu lumesta niin kirkkaasti. Toki en kesälläkään mikään päivä ihminen ole, että kesä illat on se mun juttu, kaikinpuolin. 

Sellaista pohdintaa alkaneeseen viikkoon. Tänään ohjelmassa hammaslääkäriä ja sitten kohti Oulua, illalla veljen perheen luokse taas jatkaan lastenhoitotyötä. 

Kuva googlesta.