Jouduin perjantaina laittamaan viestiä ja kertomaan että minun tulentorjunta hommat palokuntalaisena saavat nyt jäädä. Kyyneleet virtasi poskillani ja järjetön riittämättömyyden tunne sisällä. Harmitus. Pettymys. Suru.
Olen joitain vuosia ollut palokuntalaisena. Käynyt kursseilla ja valmistunut nuoremmaksi sammutusmieheksi. Siihen muutama täydennyskurssi. Joka viikkoiset harjoitukset ovat olleet viikkoni kohokohta ja ne kaikki upeat kokemukset. Niin, ja ne ihmiset.
Ne ovat osakseen tehnyt minusta minut.
Vaikka olen käynyt varsinaisilla keikoilla harvoin, on kaikki muu palokuntaan liittyvä ollut niin tärkeää ja iso osa elämää. Ehkä isompikin kuin moni arvaakaan. Olen kokenut niin paljon tunteita, onnistumisia, epäonnistumisia, itsensä haastamista ja pelkojen voittamista. Päässyt näkemään ja tapaamaan hienoja ihmisiä. Olen päässyt osallistumaan erilaisiin tapahtumiin ja käymään paikoissa missä muuten ei tulisi käytyä. Oppinut järjettömästi tärkeitä asioita.
Puhelimeeni on vuosien ajan kilahdellut hälytykset, joita olen lukenut ja pohtinut.
Paloauton näkeminen sai hyvälle,tutulle tuulelle.
Kiitollisuus on mielessä. Kokemukset ja ihmissuhteet. Silti mielessä myös valtava pettymys. Kaipuu päästä pukemaan sammutusasu päälle. Silti tiedän, että oloni ja kuntoni ei nyt pysty siihen.
Viime vuosikin oli rankka. Kivut iskivät päälle heti harjoitusten jälkeen, yleensä kyllä myös harjoituksissa. Vaikka harjoituksista saikin paljon, niin kyllä ne myös ottivat.
Kivut menivät kaiken edelle. Sen kautta motivaatiokin väheni luonnollisesti. Väsymys alkoi valtaamaan kypärän sisuksen. Jalkoihin säteilevät hermokivut tekivät tikkailla kiipeämisestä tuskaisaa. Letkukehikkojen kantaminen kävi kivuliaaksi. Kipu ja ahdistus alkoivat näytellä pääosaa.
Olisi niin paljon kirjoitettavaa ja kerrottavaa. Ehkä jätän osan mieleeni.
Jotenkin tänään (kin) on ollut vaikeaa hyväksyä sairauttani. Vaikeaa hyväksyä että tulen kärsimään kivuistani luultavasti koko ikäni. Se että joudun syömään vahvoja lääkkeitä, jotka vievät voimat ja tuovat väsymyksen.
Se, että joudun luopumaan minulle tärkeistä asioista.
Täytyy vain taistella, mutta osata antaa myös siimaa itselle. Tehdä kipeitä, mutta helpottavia päätöksiä. Arvostaa sitä mitä on saanut. Karistaa katkeruuden tunteet.
Kerran palokuntalainen, sydämmessään aina palokuntalainen <3
Vaikka olen käynyt varsinaisilla keikoilla harvoin, on kaikki muu palokuntaan liittyvä ollut niin tärkeää ja iso osa elämää. Ehkä isompikin kuin moni arvaakaan. Olen kokenut niin paljon tunteita, onnistumisia, epäonnistumisia, itsensä haastamista ja pelkojen voittamista. Päässyt näkemään ja tapaamaan hienoja ihmisiä. Olen päässyt osallistumaan erilaisiin tapahtumiin ja käymään paikoissa missä muuten ei tulisi käytyä. Oppinut järjettömästi tärkeitä asioita.
Puhelimeeni on vuosien ajan kilahdellut hälytykset, joita olen lukenut ja pohtinut.
Paloauton näkeminen sai hyvälle,tutulle tuulelle.
Kiitollisuus on mielessä. Kokemukset ja ihmissuhteet. Silti mielessä myös valtava pettymys. Kaipuu päästä pukemaan sammutusasu päälle. Silti tiedän, että oloni ja kuntoni ei nyt pysty siihen.
Viime vuosikin oli rankka. Kivut iskivät päälle heti harjoitusten jälkeen, yleensä kyllä myös harjoituksissa. Vaikka harjoituksista saikin paljon, niin kyllä ne myös ottivat.
Kivut menivät kaiken edelle. Sen kautta motivaatiokin väheni luonnollisesti. Väsymys alkoi valtaamaan kypärän sisuksen. Jalkoihin säteilevät hermokivut tekivät tikkailla kiipeämisestä tuskaisaa. Letkukehikkojen kantaminen kävi kivuliaaksi. Kipu ja ahdistus alkoivat näytellä pääosaa.
Olisi niin paljon kirjoitettavaa ja kerrottavaa. Ehkä jätän osan mieleeni.
Jotenkin tänään (kin) on ollut vaikeaa hyväksyä sairauttani. Vaikeaa hyväksyä että tulen kärsimään kivuistani luultavasti koko ikäni. Se että joudun syömään vahvoja lääkkeitä, jotka vievät voimat ja tuovat väsymyksen.
Se, että joudun luopumaan minulle tärkeistä asioista.
Täytyy vain taistella, mutta osata antaa myös siimaa itselle. Tehdä kipeitä, mutta helpottavia päätöksiä. Arvostaa sitä mitä on saanut. Karistaa katkeruuden tunteet.
Kerran palokuntalainen, sydämmessään aina palokuntalainen <3
Koskettava postaus! Voimia luopumiseen ja tsemppiä taisteluun kivun kanssa! Kaikesta huolimatta hyvää viikonloppua ja tunnelmallista joulunodotusta!❤P.s. blogissani on käynnissä mukava arvonta:)
VastaaPoistaVoi kiitos paljon <3 Pitääpä käydä kurkaaamassa :)
VastaaPoista