keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Voimaannuttavat sävelet

Maanantai 18.3.19
Klo näyttää 22:28 ja pitäisi kai yrittää painaa päätä tyynyyn, mutta kun sielu syöttää tekstiä on sitä pakko kerrankin kuunnella.  Masennukseni on nostanut päätään usein lähi kuukausien aikana. Se osaa hommansa, se iskee kovaa ja korkealta, välittämättä paikasta tai ajasta. Se takoo kaiken syykseni, laittaa kyyneleet valumaan poskilleni ja tukahduttaa hengitykseni.  Se vie kaiken voimani, senkin pienen määrän minkä juuri sain kerättyä talteeni. 


Melankolisuuteni minussa on ja pysyy.  Välillä se jää taaksepäin, ja välillä se haluaa olla esillä koko ajan. Juuri tänä iltana se on läsnä.  Tänäkin maanantaina  se manaa minua.  Menettää minuuttani muualle  ja riippuu rajusti kiinni mielessäni.


Laitan kuulokkeet päälleni ja selailen youtubea.  Yritän jälleen opetella kuuntelemaan musiikkia eron jälkeen.  Yritän etten jokaisen säkeen kohdella purskahtaisi lohduttomaan itkuun. Harjoittelen, tietoisesti.  Melankolisten biisien ja kyynelten jälkeen törmään yhteen voimabiiseistäni.  Laitan volat täysille ja koitan kerätä kasaan kaiken sen, jonka olen ympäri yksiötäni heitellyt. 
Tänään esittelen  osan voimabiiseistäni..  Laulut jotka toisaalta herkistävät ja toisaalta takovat toivoa tielleni. Ne kaikki ovat varsin erilaisia niin sanoiltaan kuin melodialtaan. Mutta juuri sitä se on monimuotoista, Voimaantuminen siis.

Aikakone- Nti Groove
"Käyttäytyy oudosti tuo nainen
Näyttäytyy vain kauneimmillaan
Juhlimaan muita kutsuu illoin
Tanssimaan jää ja silloin
Yössä valot räjähtää"


Aloitetaan aikakoneella.  Aikakoneen neiti Groove on vaan kova. Toisinaan ajattelen olevani oman elämän neiti Groove.  Jotenki tää on ihanan naisellisuutta positiivisesti esiin tuova kappale, joka laittaa väkisin hameen helman pyörimään.  Arttu Wiskari teki tästä vain elämässä myös huikeen version.

 Survivor-Eye of the tiger

"Risin' up, back on the street
Did my time, took my chances
Went the distance, now I'm back on my feet
Just a man and his will to survive"


Ai että. Tämä ku pärähtää ilmoille kyllä ainaki yhdellä huoneessa alkaa jalka vipattaan. Tää nostalginen biisi, jossa on mielettömän hyvä rytmi ja meno. Saa mun mieleeni hetkiä, jolloin olo tuntui hyvältä. Vaikken kuuntelen lähinnä suomalaista musiikkia, tän biisin tahdissa ollaan oltu Elossa.  Tämä laulu on ehdottomasti omistettu mun elämässä oleville ja olleille supermiehille.

Virsi 547- joka aamu on armo uus

"Joka aamu on armo uus,
miksi huolta siis kantaa!
Varjot väistyy ja vajavuus,
Jeesus voimansa antaa.
Kiitos Herran, hän auttaa tiellä,
meidän kanssamme nyt ja aina on,
täällä suo Isän suosion,
rauhan luonansa siellä."


Sitten hypätään täysin toisenlaiseen genreen. Mietin jopa onko soveliasta laittaa eye of the tigerin jälkeen laittaa virttä, mutta miksei ois?   Tietyistä virsistä oon aina pitänyt.  Vaikka koen että osa on noh, niitä liian melankolisia, tää on se joka luo mulle jotain ihmeen  voimaannuttavaa tunnetta.
Tää kai lisää sitä armollisuutta itseä ja elämää kohtaa.

Tällästä tänään. Nyt kuuntelen vielä yhden vanhan suomi iskelmän ja laitan pääni tyynyn.  ja mä lupaan että tulossa myös ne  the melankoliset biisit.
Ihan pienesti voimaantuneena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti