tiistai 23. maaliskuuta 2021

Minä ja Maaliskuu

Vesi tippuu räystäältä ja luminen sohjo sekoittuu hiekotusten joukkoon. Kirkas aurinko paistaa armottomasti. Juuri sellainen sää, kuin mielikuvissanikin. Maaliskuu, kevät kuukausista vaikein.

Mietin kuinka taistelen tämän läpi, enkä haluaisi taistella. En jaksaisi siristellä silmiä kirkkaan valon osuessa iirikseeni, selventää puolitutuille miksi en saa voimaa valosta tai ahdistua kauppareissulla.

Kevät on kaipuun kaveri. Kaipaus ja ikävä on kai läsnä minussa aina. Jotenkin keväällä ne nousevat vieläkin useammin mieleeni. Uskon niiden olevan ominaisuuteni, jotka eivät parane lääkkeillä tai terapialla. Toki ne ovat normaaleja tunne tiloja, mutta uskon että vellon niissä  keskivertoa enempi. 

Saavun salille. Nousen juoksumatolle ja lähden askeltamaan rauhallisella tahdilla eteenpäin. Musiikki soi ja salin normaalit äänet kuuluvat ympärilläni. Askelten edetessä painaudun jälleen ajatuksiini. Ikävään ja kaipuuseen. Kaipuuta menneeseen, joka ei koskaan tule takaisin ja kaipuuta johonkin jotain ei tiedä olevankaan. Ikävää ihmisiin, joita en pysty näkemään tänään enkä huomennakaan. Ehkä ensi elämässä, totean jälleen hiljaa itselleni.

 Ajatukset tulevat mukanani kaikkialle. 

Nukkuessa ne kuitenkin rauhoittuvat tai ainakin muuttuvat uneksi (tai painajaisiksi). Siksi edelleenkin päiväunet ovat päivieni tärkein ja voimaannuttavin asia. Asia mitä odotan jo herättyäni. Jos joku asuisi päivänkin päässäni, niin uskoisin hänenkin ajattelevan samoin.

Kameraan en juuri ole koskenut, joten kuvia ei nyt luvassa. Ehkä seuraavaan postaukseen sitten. Tänään olen saanut käytyä salilla sekä rakas ystäväni kävi kahvilla. Olen syönyt ihan liikaa suklaamunia johon olen jostain syystä addiktoitunut. Odottelen vielä kymppiuutisia ja sitten pääsenkin puhtaisiin lakanoihin. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti