Suru on yksi ominaistunteistani.( Onko se turn offia myöntää sitä? Tämäkin ajatus kävi hetken mielessäni kunnes työnsin sen pois yhtä nopeaa kuin oli tullutkin) Tuntuu että suru on ikäänkuin "aliarvostettu" tunne tai ennemminkin vaikea tunne. Odotetaan että se kestää tietyn aikaa, sitä on oikeutta tuntea vaan jonkun suuren trauman sattuessa, odotetaan sen menevän pian pois ja tunne joka helposti ohitetaan ja yritetään että siitä pääsisi pian eroon. Onhan se tietysti luonnollista, suru tunteena on kai yksi henkilökohtaisimmista tunteista ja siten myös herkkä aihe, joista puhuminen ei ole aina helpoimmasta päästä.
Mieleni on helposti melankoliaan taipuvainen, josta ei ole pitkä matka lipua surun puolelle. Masennus sairautena ei tietenkään ole helpottanut näitä tunteita, päinvastoin.
Keuhkoja puristaa. Silmät täyttyvät kyynelistä, räkä valuu poskilleni ja kädet tuottavat tärinäänsä. Suru saapuu niin helposti vierelleni. Kaipaus ja ikävä yhdistyvät yhteiseen tunteeseen. Merkitsettömyys, epätoivo ja sumu valtaavat mielen. Jokainen huoneen nurkkakin näyttää olevan pukeutunut mustaan, aivan kuin kunnioittaakseen olotilaani. Hiljaisuus tuntuu yhtä aikaa tappavalta ja turvalliselta. Vaikka tunne on tuskallinen, se on silti juuri se tunne mitä koen. Tunnen olevani juuri niin aito minä, kuin vaan voisin tässä tilanteessa olla. Hetki jolloin väkinäiset hymyt, pakotettu aktiivisuus, ja järki minäni saavat levähtää. Aseista riisuttu.
Menettäminen ja sen pelko on varmasti yksi eniten surun tunteista aiheuttavista asioista omalla kohdallani. Vaikka kaipauksessa on usein jotain kaunista, niin onhan se surullista. Kaivata syliin johon ei enään ole mahdollisuutta, puristaa kättä jota ei enään ole tai kaivata kotiin jossa sinun lämpösi ei enään tunnu. Katkeruuttakin voisi jostain asioista tuntea, mutta se tuntuu liian kolkolta tunteelta, suru ottaa vastaan myötätuntoisemmin.
En osaa kuitenkaan kirjottaa kaikkea mitä haluaisin aiheesta, vain pienen osaisen vain. Musiikki on itselleni yksi tärkeimmistä tunteiden sanottajista. Hyvinä ja huonoina hetkinä. Samaistuttavat laulut uppoavat eniten itseeni. Kyllä,moni kaunis laulu kertoo ikävästä, rakkaudesta tai menettämistä. Niihin on helppo samaistua ja astua tarinaan mukaan. Joku ajattelee sen olevan "rypemistä" ja sitä kai se sillon tällön onkin. Silti koen siinä ripauksen lohtua ja sitä että joku osaa sanoittaa ajatukseni kauniiksi säveliksi, on kiehtovaa.
Kauniita lauluja olisi paljon. Tämän laulun lyriikat kertovat osuvasti surusta.
Surua kyynelin kastella täytyy
Jotta se puhkeais kukkaan
Helli ja hoivaa varoen vaali
Ettei se menisi hukkaan
Pois älä oveltas käännytä koskaan
Suru jos koputtaa milloin
Pyydä se sisälle, syötä ja juota
Tarjoa yösija silloin.
Se mitä kunniavieraasi kertoo
Kätke se sydämees tarkoin
Ei niitä oppeja kirjoista löydä
Et ostaa voi miljoonin markoin
Itkuja varten on ihmisen silmät
Vierikää kyyneleet
Tuleehan tuolta se toinen päivä
Kun on kepeät askeleet.
- Jenni Vartiainen suru on kunniavieras
Suru on kunniavieras, joka kuuluu elämään. Jos saisin toivoa, vierailisi se kuitenkin luonani paljon harvemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti