Vihdoin

Painan hissin nappia kolmos kerrokseen,vedän matkalaukkua perässäni. Odottavat,ahdistavat ja mielenkiintoset tunteet mielessä. Aukaisen osaston oven ja saavun yliopiston sairaalan osastolle,missä tuun viettämään seuraavat kuusi viikkoa,vkl lukuunottamatta.

Toinen päivä kääntymässä iltaan. Tänään mahtunut päivään lääkärin sekä omahoitajan tapaamiset, osastohoitajan tapaaminen,ryhmätunteja ja lepoa. Väsymys on järkyttävän voimakasta,tokin tilannekkaan ei mikään voimaannuttavin juuri tällä hetkellä. Toivon tälle jatkuvalle uupumukselle löytyvän syyn, olise sitten lääkkeen sivuvaikutus tai muu.

Olen siis osastolla,jossa tilaani olisi tarkoitus tutkia kokonaisvaltaisesti, pohtia työkyky asioita, kivun kanssa elämistä, ja ratkaisuja parempaan elämää  niin somatiikan kuin mielenkin osalta. 

Paljon siis luvassa erilaisia,kokeita,tutkimuksia, ja keskusteluita.  Ja itkua,tuskaa ja kipua.Niitä myös tietenkin. Kukaan täällä ei niiltä ole välttynyt.

Kivut pysyneet hallinnassa,lukuunottamma aamuista muutaman vas asteen melko äkillistä nousua. Mielen kanssa luonnollisesti taistellaan päivittäin ja koitetaan pärjätä. Lääkemuutoksia olisi tarkoitus myös luultavasti  kartottaa ja testailla.

Hoitojakso tuntuu pitkältä ja jopa ahdistavaltakin. Ei sairaalaolosuhteissa silti mikään herkku ole vietttää useita viikkoja. Mutta kiitollinen silti olen tästä mahdollisuudesta ja siitä että asiani otetaan vakavasti. Se että akuuttiapu on lähellä ja päästään kunnolla perille sairauksistani. Kaikki halukkaat ei tänne ole päässyt.

Ja vertaistuki. Ääretömän tärkeää. Olen osaston nuorin,muut reilusti vanhempia. Joka siis on ehdottomasti hyvä puoli.  Mutta täällä ei katsota ikää, kaikki  on samanarvosia ja jokaisella omat vaikeutensa. Todella mielenkiintosia ja antoisia keskusteluita käyty,jo tässä vaiheessa jaksoa.

Vihdoin silti pääsen kunnon hoitojaksolle,josta myös odotukset ovat kovat,joskin myös realistiset. Eniten toivon apuja kivun kanssa elämisee,kipukohtauksiin sekä mielen tasapainottamiseen.  Ja selkeyttä.

Kirjottelen tänne kun siltä tuntuu.