Sairaus ei aina näy ulospäin

Kerran sain kuulla tutultani että, hänen kaverinsa epäilee kipujani, koska aina minut nähdessään näytän hyvävointiselta. Tästä tulikin ajatus kirjoittaa aiheesta. 

Sairaus ei tosiaankaan aina näy ulospäin. Eikä kipukaan.  Silloin kuin sairastuin esimerkiksi masennukseen, tuli tieto monelle yllätyksenä. "Eihän susta vois uskoo, ku oot niin positiivinen koulussa" tai " miten, säähän eilenkin olit nii hyvällä päällä".  

Usein kuin sairautta ei näy ulospäin, sitä vähätellään tai sitä ei uskota todeksi. On helpompaa uskoa toisella olevan kipuja, kun konkreettisesti näkee jalan olevan paketissa tai päätä koristaa isokokoinen haava. 

Krooninen kipu on tästä myös oiva esimerkki.  Selkäkipuisena pystyn varmasti näyttämään melko normaalilta, hyvinvoivalta, siitä huolimatta että ranka roihuaa ja hermokivut hakkaavat. Etenkin siis silloin kuin kivut ovat päällä, mutta eivät kovimmillaan. Kovissa kipukohtauksissa taas kivun myös näkee, ilmeistä, eleistä, äänestä.

Eilen siskon rippijuhlissa oli juurikin tällainen "olen oikeasti kipeä, vaikken siltä näytä -olo"  

Illan kuluessa alkoi selkä väsymään ja koska iltalääkkeiden ottaminen venyi pitkäksi alkoivat selän tutut tunteet ikävästi tuntumaan. Kipu ei silti ollut niin paha että se välttämättä olisi näkynyt. Mutta silti se tuntui. Silti minä takaoven kautta hipsin asuntovaunuun makaamaan, silti minä hetken mietin haurauttani näiden kipujen kanssa, kestin katkeruuden tunteet ja harjoittelin hymyä vessassa. Ei siinä ettenkö voisi kertoa kivustani tai näyttää sitä, siinä ei ole mitään hävettävään, mutta en silti koe sitä aina tarpeelliseksi. Juhlissa kun ollaan en myöskään halua vaivata läheisiä kertomalla minulle jokapäiväisestä tunteesta.

Kuva internet, Google

Toissapäivänä oli kova päänsärky, joka yltyi ihan migreenin tasolle. Makasin yön ja päivän sängyssä kylmäkalle ja oksennusvati seuranaan. Ihana mieheni jaksoi huolehtia jälleen voinnistani, muistuttamaan juomaan vettä ja taluttamaan sohvalta sänkyyn.
Niinä hetkinä tuska on aina valtava, kun kipu kipuaa korkeuksiin ja saa otteen kehosta, siinä pienetkin voimavaran rippeet kyllä katoavat. 

Sitten kun olo helpottui, palasin "ihmisten ilmoille" Kävin kaupassa, laitoin pyykkiä ja leikin lapsen kanssa. Ei kukaan varmasti ajatellut tuon kärsivän kivuista. tai en tiedä mutta luulen niin. 

Ihmiselämä kun on niin haurasta. Koskaan ei voi tietää täysin mitä vastaantulija käy läpi tai minkälaisten tuskien kanssa  kaupan kassa painiskelee. Itse olen pitkään halunnut puhua avoimesti sairauksistani ja kivuistani, koska koen sen helpottavan omaa oloa sekä haluan levittää tietoisuutta kroonisesta kivusta, ja etenkin siitä kuinka paljon se oikeasti vaikuttaa jokapäiväiseen elämää, vaikka se ei siltä aina näyttäisikään.