Kevät on jo pitkään ahdistanut minua. Vaikka vielä ei varsinaisesti varmaan ole kevät, mutta verhojenkin läpi puskevat kevät talven auringon säteet saavat mut ahdistumaan.
Olen jo vuosia kokenut olevani enemmän Minä hämärässä kuin valoisassa paikassa. Illat on parempia hetkiä kun päivät ja ulos en mene mielelläni kirkkaalla säällä.
Haluaisin tykätä keväästä, mutta kun en vain pysty. Toisaalta eipä kaikkien tarvitse.
Saan usein kummasteluja siitä, miksen muka tykkää auringosta ja keväästä. Minulla on siihen montakin henkilökohtaista syytä, jotka ovat vuosien mittaan aiheuttaneet ahdistuksen tunteet.
Keväisin on tapahtunut usein elämässä paljon. Hyviä, mutta myös niitä huonoja asioita. Osa niistä on jäänyt vahvemmin mieleeni. Pappani ja "varamummoni" Pirjon poismenot ovat tapahtuneet keväällä. Ne muistot nousevat aina mieleeni. Kevät talven paukkuva pakkanen ja vaalenevat päivät saat ikävän ja kaipuun nousemaan pintaan.
Psyykkisesti olen ollut usein huonossa kunnossa keväällä ja akuutin osastojakso psykiatrisessa sairaalassakin sijoittuu kevät auringon aikoihin.
Yksi iso syy on myös Migreeni. Luonnollisesti kirkas auringonpaiste ja paukkuva pakkanen eivät ole hyvä yhdistelmä järkyttävälle pääkipusairaudelle. Toisin sanoen herkästi saan siis migreenin ylleni keväisellä kelillä.
Ehkä suurin syy on kuitenkin sen, etten vaan pidä keväästä juuri nyt. En nauti auringon tuomista päivistä vaan päinvastoin se saa oloni usein epämukavaksi. Vaikka ulkona toki kaunista on, en sinne päiväsaikaan mielelläni mene. Toki jos jokin pakollinen asia, mutta vapaaehtoisesti en ulkoilemaan lähde. Teen sen mielummin aamulla aikaisin tai iltasella kun on hämärämpää.
Yksi päivä päätin kokeilla ulkoilua päivällä. Puin vaatteet ylleni, pipon päähäni ja menin ulos. Aurinko paistoi kirkkaasti, lunta oli paljon ja pakkasta päälle 15 astetta. Ei tarvinnut monta metriä kävellä kun olo muuttui epämukavaksi. Silmiin sattui ja huomasin jännittäväni niskoja ja päänseutua. Hetken koitin haukata raikasta ilmaa, mutta sitten päätin kävellä takaisin sisälle. Miksi kiusata itseään, jos ei kerta pakko ole?
Vaikka uudessa kämpässäni on isot ikkunat, niin onneksi siskot kävivät auttamassa ja laittamassa pimennysverhot ikkunoiden peitoksi. Lamppua ei ole vielä katossa, mutta senkin kyllä ehtinee. Siihen asti pärjään oikein hyvin kynttilöillä ja jouluvaloilla.
Iltaisin on jotenkin tunnelmallisempaa. Tykkään rauhallisista illoista, kun voi sytyttää kynttilät, keittää iltateen ja katsoa sarjoja. Sekin on jännä että tv sarjat ja leffat maistuvat paremmalta illalla. Keskustelutuokiot ystävän kanssa tai saunan lämmittäminen tuntuu luontevalta ilta aikaan.
Hyvä toki varmaan sanoa, että kesällä taas aurinko ei niin paha ole kuin keväällä. Ehkä juuri siksi että se ei heijastu lumesta niin kirkkaasti. Toki en kesälläkään mikään päivä ihminen ole, että kesä illat on se mun juttu, kaikinpuolin.
Sellaista pohdintaa alkaneeseen viikkoon. Tänään ohjelmassa hammaslääkäriä ja sitten kohti Oulua, illalla veljen perheen luokse taas jatkaan lastenhoitotyötä.
Kuva googlesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti