keskiviikko 5. helmikuuta 2020

Julma valo

Pidän tiukasti pimennysverhot ikkunoideni edessä. En aukaise niitä aamullakaan. En halua valon säteen syöksyvän kämppäni neliöihini.

Kevät (valo) on jo vuosia aiheuttanut minulle ahdistusta. Masentunut mieli nostaa päätään yhtä aikaa auringon säteiden kanssa. En odota valoa, en odota että päivät pitenevät. Vietän päivät sisällä, kauppareissut ja roskan viemiset pyrin sijoittamaan iltaan, jotta ulos ei olisi pakko mennä päivällä.Yleensä nukun sen ajan kun aurinko on ylhäällä.( koska tämän hetkinen tilanne sen sallii) Valo ei tunnu hyvältä. Aurinko ei valaise minua.

Ja se väsymys. Se saa minut sängyn pohjalleni vielä enemmän kuin muina vuodenaikoina. Tänäänkin olin päivällä 12 aikaa rättiväsynyt, ja nukuinkin 6 tunnin päiväunet.

On outoa kuulla, kun ihmiset iloitsevat siitä kun aurinko pilkistää ikkunan raosta tai siitä kuinka saavat energiaa kuin aamuisin on valoisempaa. Vaikka olen tietenkin onnellinen heidän puolestaan joille valo antaa voimaa, mietin miksi en itse koen niin?
Koen asian juuri toisin päin. Kesällä aurinko on sitten eri juttu, mutta kesälläkin himmenevät illat ovat eniten minua varten. Loppukesän hämärtyvissä illoissa on jotain kauniin melankolista kaihoa, joka puree minuun.

Jotenkin se tunne, kuin räystäältä valuu vesi ja alsfaltin pinta alkaa vilkkumaan lumen alta, tunnen oloni avuttomaksi ja ahdistuneeksi. Olen koittanut siedättää itseäni, käymällä ulkona päivällä, yrittänyt kerätä voimaa valosta, mutta ei se ole onnistunut. Joskus halusin niin kovasti tykätä keväästä, mutta nyt olen tajunnut että eihän minun tarvitse. Ei kaikkien tarvitse saada siitä energiaa. Jotkut vain ovat pimeyden lapsia.

Keväässä on jotain niin kauhean surullista. Uuvuttavaa. Toki osansa tunteeseen tuovat ne vaikea kokemukset jotka ovat sattuneet juuri kevät kuukausien aikoihin. Toisaalta muistan kun jo ala aste ikäisenä en tykännyt viettää aikaa ulkona keväällä, iltaisin puolestaan rakastin leikkiä pallo paikalla tai luistella hämärtyvässä illassa. 

Mielipuolinen migreenini taas rakastaa kevään kirkasta valoa. Se pääsee helposti voimiinsa pienenkin säteilyn saavutettua silmäluomeni. Se rakastaa riehua ja surmata pääni sisällä, juurikin kevät aikaa. tai lähinnä sen valon "ansiosta". Keväällä kuin aurinko paistaa korkeammalta ja osuessaan lumeen sen kirkkaus on voimakkaampi kuin kesällä.


Illalla kun on hämärää, pimeää tunnen olevani enemmän minä. Silloin tykkään sytyttää kynttilöitä, ihastella kauniita tulppaaneja ja odottaa että yö jälleen saapuu.




Nyt uneen julma valo sekoittuu
Herään kylmänkalpeaan aamuun
Ylös nousen vaikka jaksais en
Kun muu ei auta
Mikään ei auta
Ei auta itku eikä huutokaan
Huhtikuu päin naamaa nauraa
Tää menee toisin kuin luvattiin

Laura Närhi- Julma valo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti