Tänään ajattelin antaa tilaa blogistani niille henkilöille, jotka vilahtavat valkotakkinsa kanssa huoneeseen, sanelevat kiireisesti tekstejä ja niille joista on helppo muodostaa mielipiteitä.Niistä joista puhutaan. Tykätään ja vihataan. Eli lääkäreille.
Mä oon kohdannut monenlaisia lääkäreitä,niin työni kun oman sairautenikin tiimoilta.
Mulla itsellä on tällä hetkellä kolme hoitavaa lääkäriä, joiden henkilölllisyyttä en tietenkään paljasta,mutta ajattelin silti raottaa vähän sitä,mitä itse olen potilaana tuntenut heidän kanssaan.
Ennen kipusairauden langettua päälleni kunnolla,kävin pitkään ihanalla lastenlääkärillä. Miehellä jonka huoneeseen oli helppo mennä, olla ensimmäiset minuutit reipas koululainen,ja sen jälkeen romahtaa kyynelten kierteeseen. Se joka kuunteli ja mietti. Pohti asioita selvästi. Joka tarjosi purkkaa aina lähtiessään huoneesta. Joka laitto asiat eteenpäin,eikä jättänyt lähetteitä pyörimään tietokantaan. Mä kävin kyseilellä lääkärillä vielä pari kertaa sen jälkeen kun täysikäiseksi tulin. Tästä lääkäristä,jolla ei ollut valkotakkia,mutta lempeä villapaita ja neuvova mieli jäi hyvät fiilikset pitkäksi aikaa.
Hyviä kokemuksia lisää. Mun tänhetkinen kipulääkäri on kyllä arvostettava lekuri. Oon käynyt nyt jotain kaksi vuotta aika tiheesti kyseilellä naisella kontrollissa,hoidossa ja arvioinnissa. Ja kerran myös koulutuksessa Helposti lähestyttävä,hyvin tavallisen oloinen persoona. Ottaa potilaan huomioon kokonaisvaltaisesti, lisää kontrollikäyntiin ripauksen huumoria ja nakkaa toivoa mukaan urakalla. Laittaa asiat eteenpäin ja antaa vinkkejä tulevaan. Soittaa ihan vaan kysyäkseen, miten jakselet? Puhuu asioista niiden oikeilla nimillä,eikä lisää puheeseen latinan lauseita. Tukipilari. Se joka on mun eli potilaan puolella,tilanteessa kun tilanteessa. Arvostan.
No sitten niitä huonompia kokemuksia. Niitäkin luonnollisesti on vuosien mittaan kertynyt. Eräs erikoistuva lekuri,jonka kanssa emme pääseet millään yhteisymmärrykseen, eikä päässy siskoni joka asianajaksi tuli. Diagnosoi väärin ja ei kuunnellut. Ei puhunut potilaalle,puhui seinille. Hieroi viiksiään ja selvästi mietti "mitä helkkaria tekisin" Laitto mun piipaa auton kyytiin, ja 20 minuuttia ollessani toisella lääkärillä ,diagnoosini peruttiin ja pääsin kotiin. Normaalin kiireen,inhimillisten kämmien ja sellasen ymmärrän,mutta kun mennään nuin henkilökohtasuuksiin,en voinut olla tekemättä asiasta meteliä. Ottamalla puhelimen ja kilauttamalla potilasasiamiehelle.
Toinen tapaus myös, jossa mussa nähtiin vain psyykkinen puoli,ja fyysisyyttä ei katsottu. Ei luettu tietoja eikä tutustuttu mun sairaalakertomuksiin. Väärinkäsityksiä, kommunikaation puutetta ja epäkohteliasta käytöstä.Väärät tiedot jäivät mustalla valkoiseen. Huono fiilishän siitä jäi. Paskamainen suorastaan.
Vaikka paljon on lääkärien kanssa väärinkäsityksiä, oloa ettei kuunnella ja epäonnistumisia ,niin silti arvostus heitä kohtaan on suuri. Vilpitön kunnioittaminen niiden ammattitaitoa ja jaksamista kohtaan. Paljon apua on saanut,isompiin ja pienimpiin oireisiin. Minusta kun ei koskaan olisi moiseen,ei siinä en kyllä haluaisikaan. Asenne ja lähtökohdat kun varmasti vaikuttavat tuossakin asiassa siihen,miten lääkäri potilaan ottaa huomioon.
Potilaslähtöisyys, se on se ydin mitä lähihoitajakoulussakin tankattiin joka toisessa lauseessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti