"Unta odottelen. Kello kierii kohti yötä. Pimeys paistaa pelottomasti ikkunan raosta. Kaija Koo nakkeleen ilmaan osuvia sointuja. Pyykkitelineellä lepää puhdasta pyykkiä, tiskit odottavat pesiäänsä ja kahvipannu odottaa valmiina aamu varten. Yöpaitaa en ole jaksanut pukea, enkä harjata hiuksia ja gaprionit pitäsi hakea apteekista"
Arkea,suruineen ja iloineen.
Iltaa ruudun toiselle puolelle. Sairaslomalla aika menee hitaasti,välillä liian nopeasti. Tänään kävin tk:ssa hakemassa sairaslomalappusen. "kovamaineisen oloinen" lääkäri antoi niin säälittävän koskettavat katseet ja hiljaa lausui "koita pärjätä". Olin niin yllättynyt hänen hienotunteisuudestaan,etten osannut edes tunteilla. Työkaverin nähdessäni tunsin raadollista huonoutta etten pysty töihin. Mun on vaikea hyväksyä ettei kykene töihin.
Kovasti mietin pystyisinkö palata töihin. Sitten kun taas kipu laittaa mut kyynelehtiin,tajuan ettei,mun kannata palata. Neljä lääkäriä on käskenyt mun levätä ja olla iisisti. Kait mun on pakko uskoa.
Ja mä ymmärrän, haluan mennä töihin sitten ku pystyn olemaan se hoitaja,kuka haluan olla. Ymmärtäväinen, reipas ja asiakaslähtöinen. Lojaali ja hymyilevä. Itsevarma ja toimiva.
Tänään mä en ole sitä, mutta tänään, mun on pakkoa uskoa
Että mä joskus pystyn.
Kivun kanssa kituutellaan,taistellaan ja tapellaan. Sovitaan ja ymmärretään.ja kohta taas räjähdetään. Ollaan iisisti ja tullaan esille. Leikitään piilosta ja tullaan kaapista ulos väärällä hetkellä. Leikitään mykkäkoulua ja sovitaan. Esitetään reipasta ja sitten hiljaisella hetkellä pamautetaan potti päälle. Joskus kaupassa, joskus kahvilassa. Loppujaan taidan silti vihata.
Kipu, on narsistinen kaveri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti