Arki aamu

Arki aamu kivun näkökulmasta ja sen kanssa.

Tänään en ole laittanut herätystä,vaikka yleensä sen aina teen. Sairaslomapäivä siis. Eilinen ilta meni pitkään ku unimatti ei uskaltanut tulla kylään, vaikka kaikin keinoin houkuttelin. Jossain vaiheessa kuitenki onneksi kapusi hän sänkyyni. 

Herään ensimmäisen kerran klo 6-7 välillä, ja totean että vielä voisi nukkua. Ja jopa saan unen. Ylös nousen ennen yhdeksää ja teen päivän tilanne arvion kropasta. Spastisuutta, jäätävää lihasjännitystä yön jäljiltä. Tuttua siis. Selkään painaa normaaliin tapaan ja nivelet huutavat jäykkyttään. Positiivista on se että hyvinki tuttu kaveri, pääkipu ei tänä aamuna anna aihetta burana purkille. Pienen pieni hymy sille siis. 

Joka aamuinen ensimmäinen rutiini,sen jälkeen kun olen päässyt sängystä ylös, istunut sängynlaidalla tasaten oloa on aamulääkkeet.  Ne muistan ottaa yleensä aina. Ehkä kerran pari on vuodessa jäänyt ottamatta,ja heti kello kymmenen korvilla on tullutkin sellanen olo että nyt pitää tarkistaa dosetin tilanne. Eli ei todellakaan passaa unohtaa. Aamulääkkeissä siis mm, hermokipuun, kilpparin vajaatoimintaan, mieleen ja kipuun lääkkeitä. Ei yhtäkään turhaa nappia. Ei,ei vaikka joku nii väittäisiki. "Voi kunpa joskus ei tarvitsisi näitä ottaa" 

Sitten toinen tärkeä aamujuttu. Kaurapussi. Se lääkkeetön hoitomuoto. Rakas ystäväni on mulle joululahjaksi tehnyt joskus kaurapussin. Eli mikroon 3 minuutiksi ja niska/hartia selkäseutuun. Helpottaa hieman lihasjännitystä ja tuntuu mukavalle. Sama homma toistuu usein iltasin nukkumaan mennessä. Yleensä aamupalapöydässä myös kaverina, pitkäaikainen luotto ystävä pääkipu ,jolle laitan kylmäpakkauksen päälle, joka ei sinääsä kipuun auta,mutta helpottaa hiukan kuristavaa tunnettta ohimolla.  

Ja sitten tärkeä osa jokaikistä aamua. niin arkea kuin juhlaa. AAMUKAHVI.  Omassa asunnossani lataan aina iltaisin valmiiksi kahvinkeittimen,jotta aamuolossa ei tarvi alkaa leikkimään suodanpussin kanssa. Naps ja kahvi alkaa tippumaan. Sillä aikaa vessareissu, kaurapussin odottelu ja orientoituminen  uuteen päivään.

Sitten istahdan lempparipaikalle, avaan tietokoneen, laitan kaurapussin seläntaakse ja otan kahvikupposen käteen. Täytyy soittaa ja tarkistaa yksi asia fysiatrian polille oyssiin.  Paikka jossa on odostilan tuolit on tullut tutuksi ja käytävän ilmastointi kuulluksi.  Arvaten, kukaan ei vastaa. Perkele. Uudestaan soitto. Sitten vastataa, osastonhoitaja vastaa, varmistan että onko hoitava lääkärini perunut mun puolesta (!) mun kipupsykologin ajan. ja olihan se. Kiitän mielessäni mun omalääkäriä kiitos että olet olemassa. Samalla hoitaja muistuttaa ylilääkärin soittoajasta marraskuun alussa. Tarkistan kalenterin, että päivämäärät täsmää. Kiitos ja näkeemiin. Nähdään.  

Haen lisää kahvia, ja tajuan että olen istunut yli tunnin. Nyt täytyy pitää tauko. selkä on samaa mieltä. Mulle on annettu 45 min ajaksi, mitä saan/kannattaa kerrallaan istua. Sen jälkeen on noustava,kävellä hieman ja mennä maaten. ja kuten varmaan arvaa. Aivan liian harvoin muistan sen, ja sitten siitä kärsiä saan. Yhteen väliin laitoin puhelimeen herätyksen 45 min välein, mutta se osottautui hyvinki raivostuttavaksi. tiedättehän, herätyskellon ääni. 

Nyt kuitenkin nousen. Kävelen pienen yksiöni läpikotoisin pari kertaa ja meen sänkyyn lepäämään. Luoja kun sattuu. Käyn mielen kanssa kaksinkamppailua tarvittaessa lääkkeen ottamisesta. ottaakko vaiko ei.  Koitan tehdä niitä hemmetin hengitysharjoituksia ,mutta ne eivät edelleenkään oikein toimi kohdallani. Rintarangan skolioosi kun on, oikea keuhko ei siis toimi kunnolla. Joten tuskastun.  Makoilen ja kieriskelen. ja nukahdan.

Herään. Auts ja auts. Kaurapussi ja takaisin maaten. Sitten pakko raahautua asioille. Lenkkikamat niskaan ja kävelemällä. Ensimmäinen kilometri sujuu ongelmitta. Mutta kun olen saanut saikkulapun vietyä alkaa alaselkää painaan. Pysähdyn ja luen muka ilmoitustaulun juttuja ja etsin istumapaikkaa. Sitten jatkan taas. Meen apteekkiin ja juttelen mun vuosikaton täyttymisestä kysenalainen jee, tänään saan ne lääkkeet niin halvalla.  Kävelen kirjastoon ja luen fiblomyalgiasta. Ja siitä kauppaan. Kun nostan kauppakassin harteille tajuen etten kestä kantaa sitä. Joten istahdan alas kaupan penkille,ja mietin suunnitelmaa. Soittaakko taksi hakemaan vai sinnitellä. Ja sinnittelen. Oikeaa puolta alkaa polttamaan kun kävelen asunnolleni. kävelen 100metriä kerrallaan ja pysähdyn ja viimmeisen ylämäen kävelen reippaasti kunnes pääsen ovelleni ,kiroan ja tiputan kassin alas,niin että päällimäiset tavarat tippuvat maaha. Plaah, taas. 
Sitten kauppakassien purku, pikasuihku ja nukkumaan.
Ja sitten heräänki pääkipuun,juuri ku aamulla kehuskelin ettei sitä ollut. arg

Päiväntapahtumat kirjoitettu siis vaihettain,ei yhdeltä istumalta.